maanantai 4. marraskuuta 2013

Joululahjamietteitä

Kuva Espritin sivuilta

Nyt kun ollaan jo marraskuulla, rupeaa tietenkin jo miettimään kovasti joululahjoja. Itse olen hankkinut suurimman osan joululahjoista netistä jo usean vuoden ajan. Se on niin helppoa ja vaivatonta. Ja nyt varsinkin tänä vuonna, kun jalka tulee olemaan kipsissä.... Yksi ihana nettikauppa on Esprit. Itse olen käyttänyt Espritin vaatteita jo kauan ja samoten on Mieheni. Espritillä on mielestäni laadukkaita mutta silti vielä kohtuuhintaisia vaatteita. Sieltä löytyy niin ikään myös sisustamiseen liittyviä kivoja juttuja, vaikka juuri sinne pukinkonttiin. Käykääpä kurkkaamassa!
Käytkö sinä mielellään joululahjaostoksilla kaupoissa vai ostatko lahjasi netistä niin kuin minä?


Ja välihuoneesta kuvaa, niin että kyllästytte. Eilen laitoin jo tähden ikkunaa koristamaan. Tuo jatkojohtohässäkkä pitää saada kätkettyä jotenkin nätisti...



22 kommenttia:

  1. Sulla on siellä niin tunnelmallista jo, kaunista!
    Olen ostanut joululahjoja sekä netistä, että ihan kiertelemällä kaupoissa itse.
    Mutta on se sellasta hikistä hommaa joulun alla kaupoilla kulkeminen.
    Hyvää alkavaa viikoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka! Se on totisesti hikistä hommaa joululahjaostoksilla käynti :)

      Poista
  2. En ole tainnut koskaan ostaa lahjoja netistä, ainoastaan matkoja, lippuja ja muuta sellaista.
    Tykkään kierrellä kaupoissa ja ihastella joulutunnelmaa, lahjavinkit tulee vastaan jos tulee. Ostan ympäri vuoden lahjoja, en odota sinne jouluruuhkiin. Mulla on siskoille ja heidän lapsilleen hyvissä ajoin synttäri- ja joululahjoja jemmassa. Ja teen myös ite jonkin verran lahjoja, kudon, ompelen ja tuunaan.
    Mukavaa marraskuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi kun olisinkin yhtä viisas kuin sinä ja tajuaisin ostaa lahjat ajoissa... Tahtoo jäädä yleensä näin marras-joulukuulle!

      Poista
  3. Mä olen vielä pinnistellyt tähden laiton kanssa..
    Musta tuntuu, et meillä tää joululahja-hässäkkä alkaa helpottaa. Lapset toivoo rahaa, lahjakortteja...olen aiemmin ostellut lahjoja sekä kaupoista että netistä ja mielellään ennen ruuhkia. Tänä vuonna en oikein ole päässyt vielä joulu-fiilistelyssä vauhtiin....saa nähä jääkö lahjojen hankinta ruuhkaan ;o)
    Kivaa alkanutta marraskuuta.
    -k-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin tenavat tuntuivat toivovan lahjakortteja joululahjaksi. Helppoa meille vanhemmille :) Säät ei tosiaan vielä ole kovin jouluiset...

      Poista
  4. Kiitos tuosta Espritin linkkivinkistä. Bongasin sieltä heti kivan tyynynpäällisen jouluiseen kotiin... Ihan kuin niitä ei jo olisi ;-) Ja kivalta näyttää välihuoneenne, ei kyllästytä kkuva yhtään!

    Ostan joululahjoja kaupasta ja yritän vähän katsella mahdollisia alejakin, osan ostan kyllä ihan kirppareilta ja osan teen itse. Nettikaupasta en ole tainnut juuri joululahjoja ostaa, ehkä joskus jokusen kirjan. Lapselle tulee ostettua eniten uutta, tänään löysin Cittarista alelaarista Monster High nukkeja, joita oli toivelistalla kaksin kappalein ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin bongasin sieltä kivoja tyynynpäällisiä :) Joo, kauppojen alelaareja kannattaakin tutkailla, sieltä voi tehdä hyviä löytöjä.

      Poista
  5. Kauniisti sopii vanhat huonekalut kartanon saliin. Hieno vanhan ajan tunnelma.
    Joululahjastressi alkaa meilläkin helpottamaan, kun pojat ovat viime jouluina toivoneet niin kalliita lahjoja, ettei mitään pakettiöykkiöitä ole ollut. Toiveina on ollut puhelimia, pelikuulokkeita yms, jotka on ostettu ihan kaupasta. Joulun alla on kyllä muutoin kiva kierrellä kaupungilla katselemassa joulusomistuksia ja Turun kauppahalli ja suurtorin joulumarkkinat on ihan must käydä kiertelemässä ennen joulua.
    Nyt on kyllä joulutunnelma vielä kaukana, ulkona sataa kaatamalla ja on niin synkkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joulumarkkinat kuulostaa kyllä ihanalle... Jep, jolutunnelmaa ei ulkona vielä ole!

      Poista
  6. teen suurimman osan ostoksista netistä, en jaksa kauppojen hälyä. Espritin vaatteita on minullakin paljon.

    VastaaPoista
  7. Juuri eksyin kauniiseen blogiisi, lukijaksi jäin! Netistä myös olen hankkinut paljon lahjoja ja tehnyt itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lämpimästi lukijaksi! Itsetehdyt lahjat on minusta parhaita...

      Poista
  8. Ihana tunnelma : ) Minulla on vielä kaikki valosarjat varastossa. Näin kun on ollut tosi lämpimät kelit, ei niitä oikein ole vielä edes kaivannut. Ehkäpä ensi viikolla... ; )
    Meillä on ollut viime joulut hieman erilaisia, olemme nimittäin porukalla päättäneet, ettemme osta lahjoja. Tänäkin vuonna joulu on taas aika surun sävyttämä, joten "lahjalakko" on edelleen voimassa.
    Ennen olen kyllä tykännyt kierrellä kaupoissa, sillä joulukuu on ollut lomakuukauteni : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lämpimät kelit on tosiaan ollut. Mekin olemme sopineet osan porukan kanssa, ettei lahjoja laiteta. Ikävä kuulla, että teillä on surun sävyttämä joulu, otan osaa!

      Poista
  9. Minä teen suurimman osan lahjoista itse. Sukkia, lapasia, pipoja. Nyt ajattelin virkata matonkuteesta koreja tms. Osalle leivon leipää, kakkuja tai pikkuleipiä.
    Kauhistuttaa jo ajatuskin siitä tavaramäärästä minkä lapsetkin taas saa ja joka ehkä vuoden päästä on jo kaatopaikalla rikkinäisenä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, itsetehdyt lahjat on ihania! Kyllähän se näin on, että joulusta on tullut oikein kulutusjuhla...

      Poista
  10. Siis tuo ylemmän kuvan sohova justiisa niin minun mieleen meijän olkkariin...Mistähän tuon taikos :)

    VastaaPoista