tiistai 23. kesäkuuta 2015

Retkellä



Niin se juhannaus on taas juhlittu. Juhannuksena sää oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja lämmintä oli lähelle +20 astetta. Meillä oli juhannusvieraina minun veljeni perhe sekä setäni vaimonsa kanssa. Mukavaa oli.



Eilen käytiin lauttamatkalla Hailuodossa miehen, nuorimman pojan ja hänen kaverinsa kanssa. Hailuoto on kaunis paikka, paljon vanhoja taloja, mitä tykkäämme katsella. Oman säväyksen antaa tosiaan tuo lauttamatka.


Nyt kukkii syreenit. Tänään onkin urakalla satanut vettä, joten syreenin oksat roikkuvat raskaina kukkien ja veden painosta.


Mukavaa viikon jatkoa!


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannus ja loma!



Tulin vain kertomaan, että minulla alkoi LOMA! On ollut niin kylmää, että juhannusruusut ja syreenit eivät edes vielä kuki... Mutta nyt onneksi säätiedot näytti hieman lupaavimmalta.


Kuva siis viime kesältä....


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Lapin reissu


Matka alkoi lauantaina heti, kun tenavat pääsivät kevätjuhlista. Matkaan lähtijöitä olimme siis minä, mies ja vanhin poika sekä dokumentin kuvaaja. Reissun ensimmäinen pysähdys oli jo Iissä, tapasimme siellä erään virtavesiin perehtyneen miehen ja kalastelimme Iijoen varrella.


Matka jatkui lukuisine pysähdyksineen eri voimalaitoksilla kohti Leviä, missä olimme ensimmäisen yön. Matka Leville kesti yli 12 tuntia ja matkaa meiltä on sinne n. 450 km :)



Levillä oli kesä, asteita peräti + 19! Leviltä ajelimme Hetan kautta Norjan puolelle.





Norjassakin tottakai pysähdyimme kalastamaan, tuo tie Karasjoelle oli aika karua seutua, muutama pieni kylä oli välillä. Lämmintä oli pohjois-Norjassakin, auton mittari näytti koko ajan +19 astetta.




Illalla myöhään olimme perillä Nuorgamissa, yöpaikka meillä oli Nuorgamin Lomakeskuksessa. Erittäin mukava paikka, suosittelen! Lomakausi oli vasta aluillaan, mutta jo Saksasta asti oli kalastusturisteja.




Maanantaina aamupäivällä kävimme tutustumassa lohen laskentaan Utsjoella Luken kalantutkimusasemalla. Illalla ajelimme Nuorgamista E75 tietä pitkin jäämeren rannikkoa. Kyllä oli komeat maisemat ja mukavia pieniä kyliä matkan varrella.




Määränpää oli Vardön saari, minne mentiin jäämeren alitse tehtyä tunnelia pitkin, joka oli n. 3 km mittainen. Tunnelin suu näkyy keskimmäisessä kuvassa yläreunassa. Ja tottahan poika myös kalasti siellä, saaliina oli hurjan iso seiti...



Tiistai oli kalastusta varten Tenolla, ilma oli sateinen ja aika kolea. Teno ei suonut meille antejaan mutta kokemusta saatiin roppakaupalla. Lohen nousu oli vasta alussa.



Keskiviikkona lähdimme ajelamaan takaisin alaspäin, yksi yö oltiin välillä Pyhällä. Pyhä ei tehnyt minuun vaikutusta, ehkä yhtenä syynä oli Pyhähipun keskusvaraamon töykeä asiakaspalvelija. Ei rouva ollut oikealla alalla. Torstaina olimme kotosalla ilta kymmeneltä, ajelimme Kemijärven kautta Tornioon ja sieltä alaspäin. Vuokra-autoon kertyi kilometrejä vähän vajaa 3000.