perjantai 8. toukokuuta 2009

Perjantaihöpinöitä


Tämä ikkuna on meillä autotallin seinällä. Kesällä laitan ikkunalaudalle tietysti kukkia :) Alla on pieni pöytäryhmä missä monesti juomme Isännän kanssa aamukahvit, tuohon nimittäin paistaa aamuaurinko. Meidän "pääterassille" rupeaa aurinko paistamaaan vasta päivällä. Paikka on ihan talven jäljiltä, en ole vielä päässyt puunaamaan sitä, sitten ensi viikolla vasta kun saan kipsin pois jalasta!



Minunkin krookukseni vihdoin ja viimein kukkivat! (Maukka on käynyt kaivamassa penkissä!) Nuo krookukset ovatkin ruusujen juurella jotka tullaan kaivamaan pois. Viime syksyn meille laitettiin ilmalämpöpumppu ja se ulkoyksikkö on juuri tuon ruusupenkin kohdalla, joten ruusut saavat väistyä. Pienen penkin kuitenkin saan tehtyä ja ajattelin alustavasti kokeilla kääpiömantelia. En tiedä kyllä miten se menstyy näin pohjoisessa.


Ja loppuun kuva karvakasoista :) Pojat viihtyvät hyvin yhdessä ja leikkiä jytältävät paljon...
Hyvää viikonloppua ja oikein ihanaa Äitienpäivää kaikille Äideille <3

21 kommenttia:

  1. Kaunis tunnelma tuossa ylimmässä kuvassa. Kiva olisi nähdä kuvia terassista. Ihanan keväisen keltaisia nuo krookuksesi, niin se vaan on kevät tullut sinne kotikonnuille! Mukavaa perjantaita sinulle Mari!

    VastaaPoista
  2. Onpas pojilla hauskaa:) Kiva kuva!

    Ihanan näköinen ikkuna, teillä on kauniin näköinen aamukahvipaikka.
    Ja kyllä krookukset on kauniita, meillä ne ovat jo lähes lopettaneet kukintansa ja pupukin kävi niitä vähän lyhentämässä:)

    Mukavaa perjantaita!
    T. Sussi

    VastaaPoista
  3. Ihana aamukahvipaikka teillä. Kaunis asetelma. Ihanaa saada aina vain uusia vinkkejä mitä tehdä vanhan mökin ikkunoilla!

    VastaaPoista
  4. Ihania krookuksia ja koiruleita:) Ja aamuaurinkokin on niiin ihana... Mukavaa äitienpäivä-viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Onpas nätin värisiä krookuksia. JA tuo ikkuna-asetelma houkuttelee... saako ideaa lainata?

    VastaaPoista
  6. Mukavan näköinen aamukahvipaikka todella tunnelmallinen.
    Krookukset kukkivat tuoden kauan odotetun kevään..
    ( koska saat sen kipsin pois?)
    Mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  7. Sari: Kiitos! otan kuvia terassista kun saamme sen "esittelykuntoon" :) Kyllä se näköjään kevät saapui meillekkin... :D
    Sussi: Kiitos! Siinä on oikein lämmin istuskella aurinkoisena aamuna ja nauttia :)
    Vekarus: Kiitos :) Se on aina mukava löytää uusia vinkkejä!
    Mari: Kiitos :)
    Vuokko: Kiitos! Tottakai saa lainata :)
    Tytti: kiitos! Kipsi otetaan keskiviikkona pois, odotan sitä kuin kuuta nousevaa ;)

    VastaaPoista
  8. Ihana asetelma seinällä!
    Mukavaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
  9. Kiva paikka siinä ihanan ikkunan alla juoda aamukahvit.
    Hienosti krookuksesi siellä kukkivat. Jännä nähdä niitä keltaisena kun omani ovat kaikki sinisiä.
    Hyvää äitienpäivää sinullekkin!

    VastaaPoista
  10. SE ikkunakehys onkin hieno idea!
    Kaunis on.
    Ja hienosti krookukset kukkivat sulla myös.
    Kiva, kun karvakasoista on toisistaan seuraa!

    VastaaPoista
  11. Kaunis asetelma seinällä!!!
    Karvaturrukat hellyttäviä:)))

    Aurinkoista ja leppoisaa äitienpäivää!!

    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  12. Tuo ikkuna on kaunis ja öljylamppu siinä vierellä todella ihana.

    Mukavaa, kun koirista on seuraa toisilleen ja vauhtia varmasti piisaa.

    Oikein mukavaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
  13. Kiva aamukahvittelu paikka teillä.Toiv.äitienpäivä aamuna paistaa aurinko:))

    VastaaPoista
  14. Kiva paikka, totta kait kahvipaikkoja pitää olla joka ilmansuuntaan.

    VastaaPoista
  15. Sinullahan on oiva apuri puutarhatöissä. Pysyy mullat kuohkeana, kun Maukka kaivelee;)

    Oikein hyvää Äitienpäiväsunnuntaita!

    VastaaPoista
  16. Varmasti mukavaa tuossa kahvitella.:) Kyllä pojista on varmasti mukavaa seuraa toisilleen. Meilläkin vanhoilla pojilla oli tänään oikein kevättä rinnoissa kun siivottiin pihaa ja pojat saivat leikkiä ja nuuskutella kaikkia kevään tuoksuja.:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  17. Juupa ikkunapokista on moneksi...kauniita.
    Eikö vain olekin kiva, kun voi vaihtaa paikkaa kahvikupin kanssa, aina sinne missä aurinko paistaa, sen vuoksi onkin muutama tuoli ja kenties pöytäkin olla aina siellä täällä,,ettei tarvitse alkaa kantamaan niitä paikasta toiseen.
    Kyllä nuo koiranne ovat ihastuttavia!! Ihanaa seuraa toisilleen..
    Minä pidän seuraa naapurin koiralle, ulkoilutan kerran pari päivässä tunnin lenkin, on 5kk. ikäinen. Ihanaa!

    Oikein mukavaa äitienpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  18. Krookukset onneksi ilahduttavat meitä vähän pohjoisemman suomen asukkaita :)

    Eikös olekkin kiva kuvailla digijärkällä, itellä se on aina kuvausvalmiina.

    Mukava kun löytyy kahvittelupaikkoja useampia pihapiiristä. Tuo on hurmaava :)

    VastaaPoista
  19. Ihana vanha ikkuna seinällä!!
    Ja nuo karvakasat ovat sitten lutusia!! Oikein mukavaa äitienpäivää sinullekin!!:)

    VastaaPoista
  20. Hyvää äitienpäivää sinullekin Mari!!! Toivoopi toinen kolmen lapsosen äippä.

    VastaaPoista