sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Viikonlopun touhuja



Melko syksyiselle jo pihalla näyttää... Haravan saa kaivaa jo esille. Päivät ovat lyhentyneet ihan selvästi, kohta alkaa se pimeä kausi...



Perjantai iltana meillä oli koronaturnaus takkahuoneessa :) Kuuntelimme vanhaa musaa c-kaseteilta ja pelasimme... Takkahuoneesta tulee "peli- ja musiikkihuone" Se on sellainen "läpitalon huone", iso tila. Vanhimman pojan kitarat ovat siellä, mahtuu musisoimaan :) Lisäksi sinne tulee tenavien x-boxit ja wiit. Kunhan joskus saadaan valmista, huoh...



Lauantaina tyttö lähti aamulla seurakunnan syysleirille ja minä, mies ja nuorimmainen lähdettiin ajelemaan Oulua kohti. Nuorimmainen päätti sitten mennä Papalle kyläilemään siksi aikaa kun me kävimme kädentaitomessuilla. Messuilla oli paljon näytteille asettajia ja paljon paljon ihmisiä. Pääsimpä myös jutustelmaan ihanaisen Marian kanssa... Teinhän myös muutaman osoksenkin sieltä, niistä myöhemmin.



Mukavaa alkavaa viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Mäkin pääsin messuilemaan, Idyllin osasto oli kyllä yliveto muutoin niin värikylläisyydessä kylpevien osastoista. Eipäs satuttu törmäileen... Mielenkiinnolla odottelen päivitystä ostoistasi :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania muistoja tuli mieleen tosta koronasta =). Alimmainen kuva on niin natti, varit ja kaikki. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Teillä on ollut mukava viikonloppu.

    Ihailin taas teidän taloanne, puutarha näyttää niin isolta ja vielä iso takkahuone talossa, huoks...

    VastaaPoista
  4. *halaus*
    Miten ihanan hymyilevään, nauravaiseen, aurinkoiseen Mariin siellä tutustuin!!! <3 <3 Kahta innokkaammin tänne piipahtelen... :)

    Tuo teidän takkahuone vaikuttaa mahtavlta jutulta. Mulle kelpais noinkin! :) Ja piha on IHANA!

    VastaaPoista
  5. Kyllä s esyksy jo nyt on tullut, ja kohta jo talvikin kurkkaa sisään.
    Kyllä teillä siellä on tilaa vaikka millaselle huoneille.
    Mit'ä sitten, jos meette toisiltanne hukkaan siellä?
    :-D
    Teillä on ollut kiva viikonloppu, olet päässyt käymään kädebntaitomessuillakin.
    Viimenen kuva on ihana!

    VastaaPoista
  6. Koronaa on ittekin tullut pelattua lapsena isän tekemällä pelipöydällä.
    Syksy on tullut ja tännekin päin luvattiin lunta alkavalla viikolla.
    mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Meillä tänään puut ja pensaat pudotteli paljon lehtiä pakkasyön jäljiltä. Silti suurin osa on vielä oksilla.
    Kaunis tuo lyhtyasetelma.
    Mukavaa viikon alkua sinullekin !

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis tuo viimeinen kuva, siitä saisi ihanan postikortin :)Hyvää alkuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  9. Hei!

    Syksyiset kuvasi ovat todella kauniita. Alin kuva todellakin kuin postikortti :))
    Olisinpa päässyt myös messuille Marian osastolle, näyttää tosi ihanalta hänen osastonsa!

    VastaaPoista
  10. Tunnelmallinen kuva pihapiiristä,
    takkahuone peleineen ja musisoinineen..ihanaa!
    Ihastuttava tuo alin kuvakin, voin vain aistia mitä on siellä tunnelma paikan päällä...ja kohta kaunis lumi peittää tienoot ja mikä ihana riemu alkaa koirilla siellä uusissa ympyröissä juoksennella!

    Iloa!

    VastaaPoista
  11. Hei Mari <3

    Koronapeli - ihana - kuinka nostalginen. Olisi tosi mukava pelata sitä pitkästä aikaa...
    C-kasetit ja kaikki vau :)

    Oulussa olikin viikonloppuna paljon tapahtumia.
    Antiikkimessuja parit ja käsityömessut.

    Kävin Pohjankartanon antiikkimessuilla. Harmitti kun jäi käsityömessut käymättä.

    VastaaPoista
  12. Minäkin tuota alinta kuvaa ihailin. Se on tosi kaunis!
    Teillä on ollut mukava viikonloppu. Ihana tuollainen "peli- ja musiikkihuone".
    Meillä on vielä paljon puissa lehtiä mutta kylmä ulkona on. Kävin juuri roskia viemässä. Toppatakki oli jo tarpeen.

    VastaaPoista