keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Löhöilyn loppu


Nyt on löhöilty tarpeeksi (siis minun mielestäni EI Miehen). Niinpä lähdimme eilen panelin hakuun lähikaupungista. Tarkoitus oli ostaa antiikkipanelia ruokailuhuoneeseen mutta eihän sitä tietenkään löytynyt. No, tavallista panelia löytyi ja vihdoin ja viimein tämä projekti edistyi. Tähän entiseen oviaukkoon välihuoneessa, joka paljastui levyjen alta, on tarkoitus vitriini/hyllykkö. Ja tietenkin tuo kammottava muovimatto lähtee myös pois, siellä on alla puulattia. Minä olisin tietenkin innolla senkin repinyt pois mutta Mieheni sanoi, että ensin on saatava nuo edelliset projektit päätökseen... Pöh.


Tästä siis puuttuu panelit. Saisinkohan tänään houkuteltua Miehen Ouluun Bauhausiin... :)


Kuusi on vielä paikallaan, muut koristukset alkaa olla karsittuna jo pois. Ihanaa, arki alkaa taas vuoden vaihteen jälkeen ja ennen kaikkea päivät pitenee! Minulla tosin hirvittää muutaman viikon päästä oleva leikkaus, molemmat jalat leikataan, pohjelihaksen pidennysleikkaus. Tai jotain sinne päin...

13 kommenttia:

  1. Höh...ei nuo miehet ymmärrä mitään...sama meillä, kun innossani tosi hienoista keksinnöistäni yritän isännälle kertoa, aina on toppuuttelemassa...☺☺

    VastaaPoista
  2. Meillä myös olis saatava vanhat projektit tehtyä ennen uusien aloittamista...hmph!

    VastaaPoista
  3. Voi teitä ahkeria siellä :)! Itse olin suunnittellut että opiskelen tällä lomaviikolla pikkuneidin päiväuniajat, ja tässä sitä vaan bloggaillaan ;D.

    VastaaPoista
  4. Olettepa ahkeria, me täällä vaan laiskotellaan....ja syödään suklaata;)

    VastaaPoista
  5. Intoa projetiin ja onnea leikkaukseen toivottavasti toivut pian,mulle on tehty jalkaan kahdeksan leikkausta ja kaikkiaan 16 kertaa olen leikkauspöydällä ollut...

    VastaaPoista
  6. Bauhausissa aina mukava piipahtaa...Varsinkin se taivaallinen kukkapuoli linnunsirkutuksineen :)

    VastaaPoista
  7. Me naiset taidetaan olla sellaisia että tässä kaikki ja heti nyt.
    Onnea leikkaukseen.

    VastaaPoista
  8. Minä teen meillä rempat aina yksin tai isäni kanssa, kun omalta mieheltä kestäisi niin kauan,D!

    Tsemppiä remonttihommiin ja tulevaan leikkaukseen!

    VastaaPoista
  9. Vanha talo pitää touhukkaana ;)
    Me ollaankin kaiketi leikkaustoipilaina yhtäaikaa. Minullakin on leikkausaika helmikuun ensimmäisenä ja siitä seuraa pitkähkö saikku. Ehkä jää taas enepi aikaa päivittää blogiakin.

    VastaaPoista
  10. Netissä surfaillessani, eksyinpä taas blogiisi. Olen joskus ohimennen aiemminkin piipahtanut. Ihana blogi!
    Vanhasta talosta ei näpertely lopu.
    Ihanaa, päivät pitenee ja valon määrä lisääntyy!
    Onnea leikkaukseen!

    VastaaPoista
  11. Onnea matkaan leikkaukseen, minäkin olen taas menossa..mutta erintyyppiseen leikkaukseen.

    Mukavaa loppuvuotta♥

    VastaaPoista
  12. Hei Mari,
    on teillä siellä puuhaa.

    Haikeana täällä katselen blogeja kun joulu "riisutaan" pois...

    Niin kauniita kuvia katsella.

    No - minun jouluni menikin töissä - siksi en oikein ole ehtinyt nauttimaan koko joulusta.

    VastaaPoista