sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Strömsön tapaan


Mies oli katsonut Strömsön jakson, jossa istutettiin vähän eri tavalla pottua. Me käännettiin kuitenkin ensin maa, siellä ei oltu käännetty ollenkaan maata.


Sitten vain potut ja sipulit siihen mullan pinnalle ja olkia paljon päälle. Lopuksi vielä kastelu. Toivottavasti menee nyt Strömsön tapaan ja tulee paljon puhtaita pottuja!



Tuota sinistä pientä kukkaa olen saanut jonkun taimen mukana ja nyt se iloisesti kukkii penkissä. Pienet kulleron nuputkin on jo kovin keltaisia, aikaista on kyllä vielä...


Aurinkoista sunnuntaita!


28 kommenttia:

  1. Minulla on jäänyt Strömsötkin sivuun kiireitten ja matkan takia. Olisi joskus ihanaa käydä siellä paikanpäällä, ei sinne liian pitkä matka olisi...
    Meilläkin kukkii tuo sininen, olen siirtänyt sitä kotoani meille. Eilen hain anopilta sinivuokkoa ja istutan sitä saareen. Touhukasta loppukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, mä olen kans ajatellut, että siellä Strömsössä olisi mukava joskus käydä. Siellähän järkätään joskus avoimet ovet.

      Poista
  2. uusi tapa perunan istutukseen mullekkin.Mutta varmaan ihan oikea.Te saattekkin hyvissä ajoin varhaisperunaa ruokapöytään=)
    Suloista sunnuntaita=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, toivottavasti saadaan nyt aikaisin uusiapottuja...

      Poista
  3. Aika hauska idea, eiköhän sieltä pottuja tule.

    VastaaPoista
  4. Hmmmm....mistäs sais olkia, mä voisin tuolla lailla laittaa kans pottuja kasvamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on vaivaton homma ja luulisi, että ei kovin tule rikkaruohojakaan :)

      Poista
  5. Peukut pystyssä että menis niinkuin Strömsössä! ;)

    VastaaPoista
  6. Tuo "Strömsön tapa" on perinteistä kateviljelyä. Sillä saa kuivillakin tonteilla kasvatettua vihanneksia yms., eikä tarvitse kitkeä ja kastella niin paljoa kuin tavallisella tavalla viljeltynä. Saattaa olla, että isot etanat viihtyvät myös katteen alla, siis jos pihalla niitä jo on ; )
    Nuo ihanat pienet siniset kukat on idänsinililjoja eli skilloja... leviävät itse siemenistä tosi hyvin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, ihan outo ja uusi juttu minulle tuo kateviljely. Meillä ei ole vielä etanoita onneksi näkynyt...
      Voi nuo skillat on ihania, hyvä jos leviää :)

      Poista
  7. Meilläkin skillat on vallannut kasvutilan vaahteroiden alta. En pistä lainkaan pahakseni!

    Oi, teillä on jo potut maassa! Täällä vielä odotellaan malttamattomana, että pääsisi kylvöpuuhiin! :) Kateviljely on kai helppoa, kun kitkemistä ja kastelua ei juurikaan tarvita. Meillä tuo kasvimaa on vaan niin suuri, että katetta ei löydy riittävästi.

    Hauskaa, teillekin tulee kotkottajia! Mitä rotua teille tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo skillat on ihania, saa levitä :) se oli selviö, että maatiaiskanoja ne olla pitää, päädyttiin Alhon kantaan, kun samalta paikkakunnalta niitä saa.

      Poista
  8. Skillat lisääntyvät nopeasti suotuisessa paikoissa ja meidän pihalla ne ovat kevään ensimmäisiä kukkijoita.
    Teidän korkeudella ei taida olla kotiloista vielä haittaa. Ei ole meidänkään pihalla, mutta tuossa parinsadanmetrin päässä oli kadulla valtavasti kotiloita viime elokuussa, yäk. Siis Kokkolassa ovat jo tulossa, joten pidähän silmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tosiaan vielä täällä niitä etanoita näkynyt... Mutta lähellä ne tosiaan jo on!

      Poista
  9. Ihanat puuhat siellä! Minulle uusi tapa istuttaa perunaa, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselle!
    Hyvää alkanutta viikkoa!<3

    VastaaPoista
  10. Ilosta maanantaiaamua kammarista ! Touhukkaina siellä niin koiruliinit kuin isäntäväkikin :)

    VastaaPoista
  11. istutuslaatikot ovat näppärä tapa kasvattaa.

    Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me ollaan kans kyllä tykätty noista istutuslaatikoista.

      Poista
  12. Nyt on peukut pystyssä teidän sadon puolesta, eli toivotaan, ettei tule katovuosi :)

    VastaaPoista
  13. Mä näin sen strömsöön pottujakson ja innostuin ideasta.Tosin tänä vuonna en sitä kokeile, mut nyt nähdään sun kokeilun tulos - tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kokeilen tosiaan ja kerron sitten miten meni :)

      Poista
  14. No onpas mielenkiintoista...enpä ole tuollaista ennen nähnyt. Mutta nytpä näin.

    Mukavaa Vappua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en minäkään tiennyt tällaisesta ennen :)

      Poista