sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Palo



Keskiviikkoaamuna olin hakemassa kyytikaveria aamulla kuuden aikaan töihin. Ajattelin ajellessani, että kukahan polttaa roskia näin aikaisin aamulla, kun haisi savu. Nakkasin sitten kyytikaverilleni tomaatintaimia ja ihmettelin, kun käry ei haissut ulkona... Kyytikaverini huikkasi, että aja heidän postilaatikolle, menin autoon ja edelleen käry haisi. Ajelin postilaatikolle ja huomasin, että ei hitto, pissapojan reijästä tulee savua, kohta sieltä sietten pukkasi kipinöitäkin. Hyppäsin autosta ja sanoin kyytikaverrille, että onkohan meillä auto tulessa. No, olihan se... Hetihän sieltä liekit rupesivat puskemaan. Soitto palokuntaan ja miehelle. Se sitten tuosta yläkuvasta vielä roihahti oikein kunnolla, onneksi ei mennyt kauaa, kun palokunta tuli. Mieskin ennätti ihmettelemään paikalle skootterilla. Onneksi tuo ei sattunut ajon aikana jossain korpitaipaleella! No, vakuutuksellahan tietenkin menee kauan, ennen kuin vakuutustarkastaja suvaitsee käydä totetamassa, että se paloi lunastuskuntoon, meidän piti kiireellä hankkia joku halpa kosla, että pääsen kulkemaan töihin. Kuulemma käsittely voi kestää parikin viikkoa... Se on jännä vain, että vakuutukset kyllä pitää aina ajallaan maksaa mutta heillä ei ole minkäänlaista kiirettä toisin päin! No onneksi ei ihmisille vahinkoa sattunut, nuo nykyautot kun on niin sähköisiä, niin ovet olisi voineet loksahtaa vaikka lukkoon. Takakontille kävi niin, että se meni lukkoon palon aikana.


Viikko sitten sunnuntaina saatiin purettua vihdoin se meidän grillikatoksen rotisko. Kohdalle jäi hiekkapohja, joten tenavien trampoliini siirrettiin siihen. Uusi grillikatos tulee eri paikkaan.


Eilen käytiin koko perheellä virvelöimässä joella. Saaliina 11 haukea, ison n. 4 kg, jonka nappasi nuorimmainen. Kaikki muut vapautettiin, paitsi minun saama pari kiloinen hauki, kun koukku osui juuri valtimon kohdalle. Se on nyt fileoituna jääkaapissa.


Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa! Nautitaan keväästä :)




17 kommenttia:

  1. Kyllapa sinulle sattuu!Onneksi huomasit palon ajoissa eika kaynyt ihmisille mitenkaan.Toivottavasti saatte korvauksen pian eivatka ala vaittamaan jotain muuta...

    VastaaPoista
  2. Onneksi ei sattunut muulle kuin autolle!

    VastaaPoista
  3. No huh, kaikkea sitä sattuu. Onneksi olet kunnossa, autoja saa uusia!! Meillä vakuutusyhtiö toimi kyllä todella nopeasti silloin kun kolaroin meidän auton, toivottavasti teillä on yhtä rivakkaa toimintaa. Nyt kyllä on otettu vakuutus, millä saa auton heti tilalle käyttöön jos sattuu jotain. Hintaneuvotteluihan saattaa joutua, joten kannattaa valmiiksi varautua siihen ja miettiä vähän mitä olette itse mieltä auton arvosta ja millä perustein.

    VastaaPoista
  4. No onpas ollut ikävä yllätys. Mutta erittäin kiitollinen pitää olla, ettei ihmisille sattunut mitään!!
    Ja totta, miksi vakuutuspuolta ei sido määräajat, niin kuin maksajaakin?
    Upean kalan on lapsi saanut ja voin arvata, että ilo ja ylpeys on ollut suuri;)

    VastaaPoista
  5. Onneksi et ollut sisällä tuossa vaiheessa, hui!!!!
    Huikeen määrän haukia olette napanneet! Oih, että tekee paistettua haukea nyt mieli *sluprs*

    VastaaPoista
  6. Apua!! Hui kamala, onneksi ei teille sattunut mitään! Eipä sitä osaisi arvata että auto voi tuolla tavalla syttyä.

    VastaaPoista
  7. Voi kamala! Hyvä, ettei sinulle käynyt mitään.

    Sääli, että asun niin kaukana, minulla on myynnissä isältäni perimä Fiesta ST, oikein terhakka menopeli.

    VastaaPoista
  8. Onneksi sattui ennenkuin lähditte liikkeelle - välttämättä ajaessa sitä palonalkua ei olisi edes huomannut ja ties miten pahasti olisi käynyt! Toivottavasti löytyy uusi kulkupeli nopeasti!

    VastaaPoista
  9. Voi hyvä tavaton jeskamadeeras sentään! Onni oli että teille ei tullut palovammoja, siinä mielessä, mutta onhan tämä aivan kaamea juttu kaikenkaikkiaan. Toivotaan, että kaikki kääntyy hyväksi ja saatte uuden menopelin.
    Hauki on jättiläinen, mitähän mahtaa tuumia tuossa käsivarsilla.

    VastaaPoista
  10. Hui! Onneksi et sinä tai kukaan muukaan satuttanut itseään...

    VastaaPoista
  11. Kyllä on hurjaa! Myös tuo kalansaalis! :)

    VastaaPoista
  12. No onpas teillä taas tapahtunut! Onneksi ette loukkaantuneet palossa. Aina ne tulipalot on tosi ikäviä.

    VastaaPoista
  13. Voi kauhistus! Onneksi teille ei käynyt kuinkaan! <3

    VastaaPoista
  14. Hui, olipas hurja autojuttu! Kaikkea sitä tapahtuukin! Onneksi ihmisille ei kuitenkaan sattunut kuinkaan <3

    VastaaPoista
  15. No voi sun..kamala!
    Onneksi ei sulle mitään pahaa sattunut!!
    Kurjaa on kyllä noitten vakuutuksien kanssa, kun eivät pidä mitään kiirettä niiden kanssa.
    Mutta toivottavasti pian saatte vakuutuksenkatsojan toteamaan vahingon.
    Eihän tosta enää autoksi ole, korjaamallakaan.
    Toivon parasta!
    Ja aika vonkale tarttui koukkuun, hyväähän siittä tulee ja maukasta ruokaa!

    VastaaPoista
  16. Kiitokset kommenteista! Nyt on korvauskin tulollaan vakuutuksista ja tyytyväisiä olemme siihen. Loppu hyvin, kaikki hyvin...

    VastaaPoista
  17. Fright, Mari. Onneksi mitään ei tapahtunut sinulle.
    Besos.

    VastaaPoista