sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Pihalla


Tälläinen kaunokainen tuli tällä viikolla. Tämä saa nyt toimittaa grillikatoksen virkaa, todettiin, että aika ei taida riittää ainakaan tänä kesänä sen puuhasteluun. Vielä pergola ei ole halutussa (minun mielestä) paikassa, mutta enköhän saa Miehen sitä siirtämään joku kaunis päivä....


Polkuhommia ollaan myös pihalla tehty, sain Miehen vakuuttumaan, että tuohon tulee laatat, kun kerran niitä omasta takaa löytyi. Olisin halunnut sellaisen romanttisen polun sora/pikkukivi pinnalla mutta hyvä se on noinkin...


Minun jouluruusu kukkii! Viime keväänä istutin edellisen joulun jouluruusun maahan. Nyt istutin viime jouluisen tämän viereen, toivottavasti sekin lähtee kasvamaan.


Eilen oli meillä Lyyli-myrsky, me vältyttiin enimmiltä tuohoilta, mitä nyt pari puuta oli laitsalla kaatunut. Tenavilla on enää viikko koulua ja sitten pääsevät kesälaitumille. Vanhin pääsee meillä nyt yläkoulusta ja aloittaa syksyllä lukion, nuorin taas siirtyy yläkoulun puolelle. Heti, kun koulut loppuvat starttaamme kohti Lappia Miehen, vanhimman pojan ja YLEn dokumentin tekijän kanssa. Toivottavasti, sillä meillä on aika sitkas yrjötauti vierailulla...


7 kommenttia:

  1. Meillä on samanlainen katos. Tykkään! Sateella on kyllä pitänyt pudotella vesiä noista kulmista, kun kangas on venynyt uhkaavasti.

    VastaaPoista
  2. Millä saitte nurmikon noin siististi pois laattojen alta? Kaunis paviljonki!

    VastaaPoista
  3. Kaunis katos - ja kaunis pihapiiri.
    Tsemppiä ja paranemisia yrjötaudin kanssa!

    VastaaPoista
  4. Meillä on tuo samainen paviljonki ollut jo kohta neljä vuotta ja ihan hyvin on kestänyt ympärivuoden tosin katos otetaan syksyisin pois.
    Teillä on niin ihanan avara pihamaa!

    VastaaPoista
  5. Hyviä kuvia ja sää paranee.
    hyvää viikonloppua.
    Besos.

    VastaaPoista