sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Lapin reissu


Matka alkoi lauantaina heti, kun tenavat pääsivät kevätjuhlista. Matkaan lähtijöitä olimme siis minä, mies ja vanhin poika sekä dokumentin kuvaaja. Reissun ensimmäinen pysähdys oli jo Iissä, tapasimme siellä erään virtavesiin perehtyneen miehen ja kalastelimme Iijoen varrella.


Matka jatkui lukuisine pysähdyksineen eri voimalaitoksilla kohti Leviä, missä olimme ensimmäisen yön. Matka Leville kesti yli 12 tuntia ja matkaa meiltä on sinne n. 450 km :)



Levillä oli kesä, asteita peräti + 19! Leviltä ajelimme Hetan kautta Norjan puolelle.





Norjassakin tottakai pysähdyimme kalastamaan, tuo tie Karasjoelle oli aika karua seutua, muutama pieni kylä oli välillä. Lämmintä oli pohjois-Norjassakin, auton mittari näytti koko ajan +19 astetta.




Illalla myöhään olimme perillä Nuorgamissa, yöpaikka meillä oli Nuorgamin Lomakeskuksessa. Erittäin mukava paikka, suosittelen! Lomakausi oli vasta aluillaan, mutta jo Saksasta asti oli kalastusturisteja.




Maanantaina aamupäivällä kävimme tutustumassa lohen laskentaan Utsjoella Luken kalantutkimusasemalla. Illalla ajelimme Nuorgamista E75 tietä pitkin jäämeren rannikkoa. Kyllä oli komeat maisemat ja mukavia pieniä kyliä matkan varrella.




Määränpää oli Vardön saari, minne mentiin jäämeren alitse tehtyä tunnelia pitkin, joka oli n. 3 km mittainen. Tunnelin suu näkyy keskimmäisessä kuvassa yläreunassa. Ja tottahan poika myös kalasti siellä, saaliina oli hurjan iso seiti...



Tiistai oli kalastusta varten Tenolla, ilma oli sateinen ja aika kolea. Teno ei suonut meille antejaan mutta kokemusta saatiin roppakaupalla. Lohen nousu oli vasta alussa.



Keskiviikkona lähdimme ajelamaan takaisin alaspäin, yksi yö oltiin välillä Pyhällä. Pyhä ei tehnyt minuun vaikutusta, ehkä yhtenä syynä oli Pyhähipun keskusvaraamon töykeä asiakaspalvelija. Ei rouva ollut oikealla alalla. Torstaina olimme kotosalla ilta kymmeneltä, ajelimme Kemijärven kautta Tornioon ja sieltä alaspäin. Vuokra-autoon kertyi kilometrejä vähän vajaa 3000.


21 kommenttia:

  1. Kiintoisa reissu! Olen ollut Utsjoella viimeksi lapsena, olisi kiva päästä siellä taas käymään.

    VastaaPoista
  2. Huikee määrä kilometrejä, mutta varmaan sitä ei noissa maisemissa ajatellut! Upea reissu oli varmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä tosiaan ajatellut kilometrejä, katselemista oli paljon :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Minä en ole koskaan käynyt noin pohjoisessa. Hauskannäköisiä kyliä.

    VastaaPoista
  5. Komiat on maisemat ja ei vielä pikkuseuralaisia tähän aikaan vuojesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuten tosiaan ollut vielä öttiäisiä, siinä mielessä hyvä aika käydä :)

      Poista
  6. Älä välitä kilometriä, jos matkan arvoinen ;) Precious kuvia.
    Besos.

    VastaaPoista
  7. Varmasti upea reissu! Oliko siellä vielä lunta! Mun suunnitelmat Levillä käyntiin meni puihin,mutta mies kävi siellä toukokuun alussa. Nyt tekisi mieli lähteä vaikka Israelin +37asteen helteisiin täältä kylmästä!
    Toivottavasti alkaa lämmetä, juhannuskin on ihan kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hieno reissu :) Olihan siellä lunta vielä paikka paikoin... Joo, lämmetä saisi kyllä, mulla alkaa juhannukselta kesäloma!

      Poista
  8. Norja ja Lappi, maisemat, mitä ihanimpia ja puhdas raikas ilma. Varmasti oli hyvä reissu.
    Kaunis alpiino porokin sattunut matkan varrelle.

    VastaaPoista
  9. Olipa mukava matkakuvaus täältä meidän perältä :) Taisitte osua tänne toistaiseksi kesän ainoana päivänä, tuo 19 astetta oli hetken huuma - nyt pysyvästi mittari jämähtänyt maksimissaan 10 asteeseen. Mutta eipä ole vieläkään yhtään hyttystä näkynyt/kuulunut! Tervetuloa uudelleen!

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia! Upea tuo valkoinen poro.

    VastaaPoista
  11. Hienoja kuvia! Upea tuo valkoinen poro.

    VastaaPoista
  12. Hienoja kuvia! Hyvää juhannusta :).

    VastaaPoista
  13. Varmasti mieleenpainuva reissu. Teillä on sattunut huono tuuri Pyhällä. Oon käynyt siellä 5 kertaa ja joka kerta asioinut Pyhähipun asiakaspalvelussa ja saanut aina mitä parhainta palvelua. Pyhätunturi on yksi minun lempipaikoistani. Siellä on paljon kivoja vaellusreittejä.

    VastaaPoista