lauantai 4. heinäkuuta 2015

Lappajärvellä



Tänä vuonna meidän kesälomareissu suuntautui Etelä-Pohojanmaalle Lappajärvelle, Kivitippuun. Se sijaitsee kraaterijärven rannalla, järvi on saanut alkunsa meteoriitin törmäyksestä.





Suurimman osan ajasta me kalastimme, mutta paljon myös liikuimme, sekä kävimme kylpylässä lorkkimassa, kävimme toki järvessäkin uimassa, oli kuin jäiden sekaan olisi hypännyt. Täysihoito takasi, että mahat oli koko ajan täynnä...



Viime keskiviikkona oli meidän 15 v. hääpäivä. Mies oli tietämättäni järjestänyt aamupalalle ihanan kakun sekä kynttilän pöytään. Illalla maistelimme hieman kuohuvaa.


Mukava ja rentouttava loma, olimme reissussa 5 vrk. Paikka oli meitä kohtuu lähellä, alle 250 km, rauhallinen ja kauniilla paikalla. Onneksi säätkin suosivat reissua.


Kotimatkalla poikkesimme Kälviällä Toivosen Eläinpuistossa kahvilla, Eevireginaa en tällä kertaa tavoittanut. Ihana paikka, kannattaa käydä!


12 kommenttia:

  1. Onnea hääpäivän johdosta - kivasti on miehesi muistanut <3
    Kiva, että täällä blogistaniassa saa vinkkejä mukavista paikoista ja paikkakunnista - itseltä jäävät monet paikat huomaamatta, kun isännällä on matkanteossa aina kiire määränpäähän;)

    VastaaPoista
  2. Heippa, harmi kun en ollut paikalla! Arvuuttelin kyllä että ehkä sinä kävit, kun tytöt kertoivat Marin terveiset...
    Kivitipussa en ole käynyt, vaikka Lappajärvi on muuten tuttu paikka. Miehen suku on sieltä lähtöisin.
    Hyvää hääpäivää ja lomanjatkoja!

    VastaaPoista
  3. Mukavan kuuloinen reissu ja kaunis paikka tuo Toivonen..

    VastaaPoista
  4. Onnittelut hääpäivän johdosta, ja hienosti miehesi sen muistikin!
    Teillä onkin ollut jo reissuja tänä kesänä montakin, Lapin reissussakin olitte.
    Hieno paikka tuo Kivitippu, joskus ollaan sielläkin käyty aikoinaan vuonna ja sata, hi!
    Nyt olen kesän vähän harvakseltaan täällä, meen korvakasvain leikkaukseen nyt heinäkuulla 24pv ja sitten ehkä myöhemmin vielä selästänikin, sen aika kuitenkin näyttää.
    Mutta hyvää loman viettoa sulle sinne!

    VastaaPoista
  5. Hyvaa haapaivaa teille!
    Ihana yllatys tuo viimeinen kuva!Tuli oikein ikava kotipuoleen.No,kuukauden paasta siella jo ollaan!

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat ja ihanalle kuulostaa reissunne!
    Onnea hääpäivän johdosta♥

    VastaaPoista
  7. Ihanalta kuulostaa ja näyttää! Onnea hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia ja hyvä loma. Felicidades ;)
    Besos.

    VastaaPoista
  9. Kuullostaa ihanan rentouttavalta lomanne! :) Onnittelut hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
  10. Hienot kesäkuvat, myöhästynyt onnen toivotus:)

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille teille kommenteista <3

    VastaaPoista