sunnuntai 16. elokuuta 2015

Topi sairastaa


Meillä on ollut hieman murhetta Topin kanssa. Tällä viikolla olemme joutuneet käyttämään sitä eläinlääkärillä ja verikokeissa. Topilla viime viikolla turposi maha, oli väsynyt ja ilmeni pissan pidätysongelmia. Verikokeissa oli maksa-arvot ja sokerit kohollaan, Cushingin tauti kokeet otettiin mutta onneksi ei ollut sitä. Maha on nyt normaali ja koira piristyi, kun annettiin matokuuri, mutta pissaongelmat jatkuvat :( Yksi mahdollinen on sokeritauti. Parin viikon kuluttua verikokeisiin uudelleen.


Nyt reilun vuoden jälkeen kanat ja koirat voivat olla ulkona yhtäaikaa!


Kanat ovat käyneet jopa niin rohkeiksi, että kurkistelevat jo sisälle... :)



Perjantaina kävimme miehen ja pojan kanssa kalalla joella, oli aika hieno auringon lasku. Saalista tuli muutaman ahvenen verran, jotka pääsivät takaisin jokeen.


Koulutkin taas alkoivat, vanhin meillä aloitti lukion ja kaksi muuta ovat yläasteella, seiskalla ja kasilla. On se muuten tyyristä tuo lukion käyminen, kaikki kirjat hommata, tietokone opiskelua varten, pitkää matikkaa varten laskin ja vielä koulukyytit täältä landelta... Huh huh.

Aurinkoista ja lämmintä sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!



22 kommenttia:

  1. Pikaista toipumista Topille!
    Kyllä teillä on niin ihanat maisemat, -ihailenkin niitä usein tuolla Instagramissa.
    Hauska tuo kuva jossa kanat on tulossa sisälle!
    Aurinkoisia syyskesän päiviä teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titti! Samoin sinulle aurinkoisia syyskesän päiviä <3

      Poista
  2. Voi Topia, toivottvasti kaikki selviää ja saatte pojan kuntoon! Onneksi on jo pirteämpi, rapsutukset täältä. Ihania nämä teidän kanat, kaikki niin sulassa sovussa. Kohta teillä taitaa juoksennella sisälläkin kotkottajia ;)
    Lukionkirjat maksavat aikalailla ja käytettynäkään niitä ei tahdo saada. Joku viisas vielä keksii, että vaihdetaanpa uudempaan painokseen tänä vuonna...joten vaikka olisi kavereita jotka lukion ovat juuri käyneet, ei kirjat enään käykään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Jamerassa Oulussa on tullut vierailtua, nyt puhuttiin vielä lukiokirjojen uudistuksesta, kuulostaa tosi kalliille...

      Poista
  3. Paramista Topille! Meillä edelliselle koiralle tuli vanhoilla päivillä virtsanpidätysongelmia, syy oli kasvain virtsarakossa joka olisin sitten koiran menoa. Toivotaan että Topilla vain tilapäinen häiriö :)
    Koulukyytiin kannattaa hakea Kelan koulumatkatukea, meilläkin opiskelija saa sitä. Meillä ongelmana on se että ei ole muuta kyytiä kouluun kuin vanhemmat. Ja meillä vain yksi auto... Talvella hankalaa kun mopolla ei pääse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Kyllä noiden opiskelijoiden kanssa saa välillä taiteilla...! Meillä onneksi menee linjuri ihan läheltä.

      Poista
  4. Voi Topia! Toivottavasti paranee. Joo, lukio on kallista. Meillä menee sinne ensi syksynä kaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Topi on jo parempana. Teillä onkin sitten ensi vuonna tohinaa :)

      Poista
  5. Tsemppiä Topille, mikä sitten lieneekin vaiva.

    Hauska tuo yksi kuva, teillä ihan selvästi on kanoilla yritystä tuoda munat suoraan aamiaispöytään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pepi :) Kanat on kyllä kovin uteliaita...

      Poista
  6. Topi ressu, pikaista paranemista!

    Ihana kanakuva:)

    VastaaPoista
  7. Voi sulokuonoa :(. Toivottavasti ei ole tuo sokeritauti, se on varsin hankala ja kallis hoidettava. Pikaista paranemista!

    Meillä myös nyt ensimmäinen lukiotaipaleella, on se jännää :). Päädyimme hankkimaan ipadin, johon saa ladattua pitkän matikan vaatiman laskinohjelman ja vähän edullisemmat e-kirjat, mutta oikeassa olet kustannusten suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi. Pidetään Topille peukkuja mutta vointi on nyt ollut onneksi parempi.

      Poista
  8. Topille pikaista toipumista! Felix lähettää erikoishaukut.

    VastaaPoista
  9. Arvokas kuvia. Olen iloinen, että Topi on parempi ;))
    Besos.

    VastaaPoista
  10. Ihania nuo kanaset;) Toivotaan, että koiruli paranee.
    Ja on se, kallista lukio nykyisin. Ja tätä on nykyaika, lukiota ei voi käydä, jos ei hanki läppäriä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin se on, tietokoneella pelaa kaikki...

      Poista