sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Miksi bloggaan -haaste ja vähän muutakin


Sain Ihanasti kotona-blogin Johannalta miksi bloggaan haasteen. Kiitos Johanna haasteesta!


Blogini olen aloittanut 7,5 vuotta sitten, olin pitkällä sairaslomalla jalkojeni takia. Asuimme silloin kaupungissa uudehkossa omakotitalossa. Ensi alkuun blogissani oli aikalailla sisustusta ja käsitöitä. Siitä se pikku hiljaa on hioutunut tähän muotoon, vanhan talon remontointia, sisustusta, pihan laittoa, luontoa, eläimiä, mitä milloinkin. Blogin kautta olen saanut monta ihanaa blogi-kaveria ja muutaman heistä olen jopa tavannut. Nykyään bloggailen harvemmin, noin kerran viikossa, instaan laittelen kuvia sitten tiheämpää.

Haastan tällä kertaa Villa Idurin Pilvin ja Jokirannassa Eevireginan mukaan, olkaapa hyvät.


Ostin viime syksynä pinkkejä tulppaaneja ja laitoin ne astiassa kellariin. Nyt ne kukkivat ja yksi ainut kukka oli pinkki, muut olivat kermanvalkoisia, ei sen puoleen, nättejä nekin ovat. En vain itse olisi ostanut sen värisiä.


Minua onnisti Harakan arvonnassa ja voitin ihanan ja runsaan palkinnon! Kiitos vielä kerran Harakka.
 <3 p="">


Aurinkoista ja lämmintä vappua!



12 kommenttia:

  1. Upean pitkä blogihistoria sinulla takana jo :). Iloista vappupäivää sinulle ja perheellesi!

    Ps. Kirjoitan nykyään blogia Tehy-lehden alla. Jos haluat seurata blogini päivityksiä sivupalkkisi kautta, niin se onnistuu osoitteella: http://www.tehylehti.fi/fi/lehti/blogit/askeleita.xml

    VastaaPoista
  2. Onnea ihanasta arvontavoitosta!
    Minulla on ollut ilo tavata sinut blogiystäväni♥ Olen seurannut blogiasi vuosia. Ihana blogi sinulla♥
    Mukavaa vappua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, vastaan kun ehdin. Minullakin on ollut tänä vuonna arpaonnea runsaasti. Sinä olet blokannut yli vuoden kauemmin kuin minä. Oikein hauskaa ja aurinkoista (?) vappua!

    VastaaPoista
  4. Pitkä on blogihistoriasi ja ilo on tätä seurata! Onnea arpavoitosta. Instaan onkin helppo laittaa kuvia useimmin, mutta kyllä blogin pitäminen on kivaa puuhaa. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  5. Iihanat tulppaanit siellä.Vehreä ja napakka.
    Mukavaa viikkoa sinne sulle:)

    VastaaPoista
  6. Olemme olleet blogikamuja jo tosi pitkään! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut hienosta palkinnosta!
    Sinulla onkin jo pitkä blogiura! Onnea!
    Hyvää maanantai päivää!

    VastaaPoista
  8. Preciosos azafranes Mari. Y muy rico chocolate.Una amiga me envió chocolate finlandes ;)
    Besos.

    VastaaPoista
  9. Kauan mekin ollaan pidetty yhteyttä blogin kautta, jo monta ,monta vuotta.
    Siellä teilläkin jo leskenlehdet ja krookukset kukkivat.
    Nyt varmaan jo enemmänkin.Sillä täällä meillä ainaskin on ollut jo ihan melkein helteitäkin.
    Toivottelen sulle oikein hyvää huomista Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  10. Kiitos teille kaikille ihanaisille kommenteista!

    VastaaPoista
  11. It's wonderful your infos. Thank you very much
    ___________
    bloom tattoos

    VastaaPoista