Näytetään tekstit, joissa on tunniste aarteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aarteet. Näytä kaikki tekstit
torstai 11. elokuuta 2016
Pikareissu Lahteen
Viikko sitten perjantaina kävimme mieheni kanssa KAHDEN! pikareissulla Lahdessa mieheni sukulaisissa. Tämä oli ensimmäinen yönylireissu, jonka teimme, että tenavat jäivät kotia, tai kaksi nuorinta jäivät, vanhin oli Lapissa kalareissulla. Meillä oli iso kuomukärry mukana, saimme sieltä vanhoja huonekaluja matkaan.
Poikkesimme Lahdessa Isomäen Puutarhalla, todella ystävällinen palvelu, suosittelen, jos tuolla päin on käyntiä!
Lahdesta lähti mukaan mm. Mora-kaappikello, eikä mikä tahansa kaappikello vaan Presidentti Relanderin perheen kaappikello. Mieheni kummitädin paras ystävätär oli Relander suvultaan. Vuosiluku kellotaulussa on 1765. Muita tuomisia olivat vanha piano ja muutama tuoli, niistä myöhemmin.
Isomäen Puutarhalta ostin itselleni tuliaisiksi kuningasbegonian, tätä kutsuttiin kyllä jossain blogissa rantuksi, katsotaan kuin kauan saan pidettyä sen hengissä :)
Tänään alkoi meidän tenavilla koulu, nuorin meni kasille, keskimmäinen ysille ja vanhin lukion kakkoselle. Minulla on huomenna viimeinen lomapäivä, maanantaina taas töihin.
P.S. En jostain syystä pysty tietokoneella kommentoimaan ollenkaan blogeihin, olen kyllä käynyt lukemassa niitä säännöllisesti...!
sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Viikon varrelta
Kirpparilta ostamani ryijy löysi paikkansa välihuoneen seinältä. Mä niin tykkään tuosta. Isomman vanhan ryijyn vielä haluaisin meidän makkarin seinälle. Jospa se joskus tulisi vastaan.
Illat alkaa olla taas niin pimeitä, niin kynttilöitä on tullut polteltua. Tuo vanha kynttilänjalka on romulavalöytö tältä kesältä.
Muutaman kranssinkin olen tekaissut. Eilen aamulla tein kuusen oksista meidän Topi-koiran haudalle kranssin, kun oli pyhäinpäivä.
Kanatkin vielä ulkoilevat. Nyt onkin taas lämmintä, nyt näyttää mittari + 7 astetta. Viikolla oli pakkasta saman verran, kun lähdin töihin. Lunta en vielä kyllä kaipaa...
Perjantaina kävimme miehen ja pojan kanssa joella vielä virvelöimässä töiden jälkeen. Saaliina oli vain simpukka, joka pääsi takaisin jokeen :)
Mukavaa marraskuuta!
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
Loman loppu
Tällä viikolla olemme joka päivä viettäneet aikaa meren rannalla. On ollut niin kuuma, että pakko on ollut käydä viilentymässä, tosin merivesi on ollut niin lämmintä, että siellä ei ole paljon viilentynyt :) Onneksi meillä on lähellä upeat hiekkarannat.
Perjantai-iltana oli hieno usva. Meilläkin alkaa jo illat hieman hämärtymään. Poika oli kaverinsa kanssa yökalassa ja sanoi, että joki oli ollut ihan usvan peitossa, oli ollut hienon näköistä.
Mummolta saimme tämän heidän vanhan vesikelkan meidän hääpäivänä tämän kuun alussa. Tähän on kiva laittaa talvella lyhdyt ja näin kesällä kukkia! Mansikan taimet odottaa siinä kelkan kyydillä kasvimaalle vapautuvia paikkoja...
Niin se neljän viikon loma sitten meni. Ilmoja ei voi moittia, ei voisi olla enää paremmat!
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
Pieni lamppu
Mies bongasi Torista tämän pienen vanhan lampun. Just sopiva tuohon meidän tietokonepöydälle valoa tuomaan.
Huomasin muuten, että kukkapenkistä puskevat jo tulppaanin alut, helmikuussa! Meidän kuistin mittarissa kävi auringossa +10 astetta :) Niin on jo huhtikuinen fiilis...
Minua ei haittaa yhtään, että lumet katosivat. Ihana kun tulee kevät.
perjantai 21. helmikuuta 2014
Sohvakalusto
Meillä ei mies koskaan lämmennyt Ektorpille, niinpä katselussa on ollut soveliaampi kalusto. Tällainen kalusto sitten kotiutui meille tällä viikolla, sohva + 2 nojatuolia. Eikä hintakaan päätä huimannut, 35 euroa :)
Mä niin tykkään tästä, niissä on hyvä istuakkin.
Itse olen nyt saikulla, 38 astetta kuumetta, ääni ei kulje, kurkku sairaan kipeä ja yskittää, taitaa olla joku influenssa?! Juuri kun pääsin kehumasta, että minulle ei yleensä kuume nouse eikä flunssa tule voimakkaana... Nyt lähden äkkiä vällyjen alle joumaan kuumaa teetä.
Hyvää viikonloppua!
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Vaalan kirppikseltä
Perjantaina pääsimme käymään pitkästä aikaa Vaalan kirppiksellä. Mukaan lähti tällä kertaa aika maltillisesti tavaraa. Kauniita liinoja tarvii aina ja tuo ihana paperipaino ihan vain koristeeksi.
Nämä posliinifiguurit jostain syystä viehättivät minua, joten pääsivät mukaan. Kyllä niille paikka löytyy.
Ja mies löysi tämän kaunissävyisen taulun, maalaismaisema menee meillä aina läpi :) Ostokset tekivät yhteensä 29 euroa ja kuvista muuten vielä uupuu kakkulapio ja kaksi isompaa valokuvakehystä, saan vihdoin ja viimein meidän hääkuvan kehyksiin yli 13 vuoden jälkeen... En ole turhaa kiirettä pitänyt!
Tänään uusi kakkulapio pääseekin heti tositoimiin, kun juhlitaan vanhimman pojan 14-v. synttäreitä sukulaisten kera.
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Löytöjä
Käväsimme tänään Vaalan antiikkikirpparilla, ryysis oli valtava niin kuin aina. Mukaan tarttuivat tällä kertaa kuvassa olevat astiat, kaikki yht. 15 eur.
Kaksi vanhaa lamppua yht. 35 euroa.
Takan reunalle kello, 15 eur. (Siitä ei ole tietoa toimiiko, se ei olekkaan välttämättömyys).
Kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille ja hyvää viikonloppua!
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Kärryllinen kunnostettavaa
Saimme luvan kanssa käydä hakemassa tavaraa yhdestä purkuun menevästä talosta minun kotikonnuillani. Reilu peräkärryllinen sieltä lähti meille kunnostusta odottamaan. Mies on netistä perehtynyt soodapuhallukseen, joten kokeilemme sillä irroittaa maalit huonekaluista, sen pitäisi olla ystävällinen keino puulle.
Tämä ihana pieni kamina myös löytyi sieltä. Harmi vain, että se on rikki niin, että siitä ei sisäkäyttöön ole. Siitä tulee siis ulos kukalle alusta.
Pieni vuokko sieltä lumen keskeltä pilkottaa, kohta tekee kukan.
Iso kukkapenkki on nyt lumeton ja sieltä pilkistää jo monenlaista alkua -ja rikkaruohoja. Kumma, että nuo rikkaruohot ovat ensimmäisinä ylhäällä...
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Sateinen sunnuntai
Tällaista tänään, vähän jotain sisälläkin. Josko se Mies innostuisi sisälläkin touhuamaan, kun avitan vähän... Ulkona kun ollaan huusattu koko syksy. Kuvassa muuten näkyy vanha ameriikan arkku, mikä tuotiin elokuussa Lahdesta Miehen sukulaisilta. Pitääpä joskus kuvata se sisältäkin, on muuten aika hieno!
Hyvää alkavaa viikkoa!
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Perintökalleudet
Bauhausissa oli jokin aika sitten loput kärhöt alessa, 2,95 eur/kpl. Ostin portaiden pieleen neljä alppikärhöä, ihana odottaa taas ensi kevättä ja katsoa, lähtevätkö kasvamaan. Kukka oli ilmestynyt yhteen kärhöön, suloinen...
Ja tässä on tämä kukkapenkki nyt syksyllä. Täällä on kuva, millainen se oli vuosi sitten.
Ja tässä on osa niistä perintökaluista, kuvat eivät ole kyllä edustavia... Ne on nyt vain laitettu tuonne, kun se remppa on edelleen kesken.
Hyvää sunnuntaita ja samalla alkavaa viikkoa!
Tilaa:
Kommentit (Atom)























