Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvontavoitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvontavoitto. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
Remppaa
Olen ollut tämän viikon lomalla ja aloitimme tytön huoneen rempan. Yläkerran huoneet, lukuunottamatta meidän makkaria, on tehty vasta 2000-luvulla. Olen repinyt vinyylitapetit pois seinistä sekä muovimaton pois lattiasta. Nyt on uusi paneelikatto viittä vaille valmis. Seiniin vielä tapetit, lankkulattia ja sen maalaus... Siinäpä sitä.
Minulla kävi tuuri ja voitin Päivänpesän elämää blogin avonnasta tämän Saila Roution ihanan kirjan. Kiitos onnettarelle!
Viime päivinä lumi on sulanut ihan mukavasti. Mutta vielä sitä on! Ja viikon päästä on jo vappu... Yleensä siihen mennessä lumet ovat olleet jo hyvin vähissä. Mutta näillä mennään.
sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Miksi bloggaan -haaste ja vähän muutakin
Sain Ihanasti kotona-blogin Johannalta miksi bloggaan haasteen. Kiitos Johanna haasteesta!
Blogini olen aloittanut 7,5 vuotta sitten, olin pitkällä sairaslomalla jalkojeni takia. Asuimme silloin kaupungissa uudehkossa omakotitalossa. Ensi alkuun blogissani oli aikalailla sisustusta ja käsitöitä. Siitä se pikku hiljaa on hioutunut tähän muotoon, vanhan talon remontointia, sisustusta, pihan laittoa, luontoa, eläimiä, mitä milloinkin. Blogin kautta olen saanut monta ihanaa blogi-kaveria ja muutaman heistä olen jopa tavannut. Nykyään bloggailen harvemmin, noin kerran viikossa, instaan laittelen kuvia sitten tiheämpää.
Haastan tällä kertaa Villa Idurin Pilvin ja Jokirannassa Eevireginan mukaan, olkaapa hyvät.
Ostin viime syksynä pinkkejä tulppaaneja ja laitoin ne astiassa kellariin. Nyt ne kukkivat ja yksi ainut kukka oli pinkki, muut olivat kermanvalkoisia, ei sen puoleen, nättejä nekin ovat. En vain itse olisi ostanut sen värisiä.
Minua onnisti Harakan arvonnassa ja voitin ihanan ja runsaan palkinnon! Kiitos vielä kerran Harakka.
lauantai 8. elokuuta 2015
Vaihtelevaa
Nyt on talven mansikat poimittu, 17 kg saa riittää. Omasta mielestäni ainakin oli aika edullisia itse poimittuna, 2,50 €/kg.
Ja säät ovat olleet... No, yhtenä päivänä on aurinkoista ja lämmintä, toisena sitten on harmaata ja sateista. Niin kuin eilenkin oli lähelle +20*C ja aurinkoista, niin tänään on sitten satanut...
Voitin Arjen Iloja-blogin arvonnasta ihanaa kosmetiikkaa. Nämä oli kuin minulle valittu, kiitos Sari :)
Tunnistusapua kaivataan, mikä on kuvassa oleva kukka? Sain tätä Äidiltä, joka taas oli saanut tätä joltain toiselta ja nimi on nyt hukassa.
Ja vihdoin sain ostettua himoitsemani Unelman, saas nähdä saanko pidettyä sitä hengissä :)
perjantai 5. joulukuuta 2014
Aurinkoa
Keskiviikkona luonto antoi oman apunsa meidän grillikatoksen purkuun. Kai ajatteli, että apua tarvitaan, kestää muuten liian kauan... :) Ei siinä mitään, mutta kun kaatui tietenkin juuri minun ruusuni päälle.
Muutamana päivänä on näkynyt outo valoilmiö taivaalla. Voi että tuntuu hyvälle, kun aurinko paistaa! Kevät, tule joutuin...
Mies laudoitti alemmassa kuvassa olevan maakellarin sivut uudelleen n. kuukausi sitten. Palkaksi sai siitä hommasta sitten myyräkuumeen. Tämän viikon ollut korkeassa kuumeessa, pää todella kipeänä ja lihassäryt vielä päälle päätteeksi. Hoitona pitää juoda vettä 5-6 litraa päivässä, että munuaiset toimii ja panadolia saa ottaa kuumeen alentamiseen.
Eilen oli niin komea auringon lasku, taivas oli aivan purppuraa, kuvaan en saanut sitä vangittua.
Voitin Romppala-blogin arvonnasta Wanhan ajan kuukalenterin, mielenkiintoisen oloinen kalenteri. Tulee taatusti käyttöön.
Ja Buzzadoreiltakin tuli paketti, Vanishia. Tätä olen aiemminkin testannut ja hyväksi todennut. Nyt oli uutuutena mukana Vanish Powergel, mukava testata miten toimii.
Hyvää viikonloppua ja huomista Itsenäisyyspäivää!
Tunnisteet:
arvontavoitto,
buzzador,
Grillikatos/pergola,
piha,
tunnelma
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Niin keväistä jo!
Oli ihan pakko napata kuva, kun huomasin, että kukkapenkissä oli pienen pieni kaunokaisen kukka, ihana! Tulee jo niin keväinen fiilis.
Pääsiäinen on mennyt kyläillessä suurimmaksi osaksi. Eilen sitten joudimme jo tytön kanssa vähän ratsastamaaan ja oikeastaan koko päivä meni sitten lantahommissa pellolla, se on kyllä hyvää hyötyliikuntaa. Eilen oli lämmin päivä, varmaan jo toistakymmentä oli lämmintä.
Viledan tuotteista ehdoton suosikkini on tämä patahankain. Tällä lähtee kattilat ja likaiset pellit hyvin puhtaiksi!
Ja esittelenpä vielä tämän ihanan voittoni, voitin Ilonan blogin arpajaisista tämän kivan herkku-ottimen.
Hyvää päläkkä-pääsiäistä!
tiistai 19. marraskuuta 2013
Kranssi
Kaverini houkutteli minut kranssikursseille Pattijoen Puutarhalle. Tässä on minun hengentuotos, mustikanvarvuista tehty kranssi. Oli kuulkaa ihan kohtuullisen työläs, mutta silti oli mukava tehdä ja kipinä jäi... Kranssi pääsi ulko-ovea koristamaan.
Posti-Pate toi minulle ihanan arpajaisvoiton. Kiitos Susanne ja ihanaa reissua sinne Madeiralle!
perjantai 14. lokakuuta 2011
Luovuutta
Voitin Johannan Omamaamansikka-blogin arpajaisita luovuutta tuovan rannekorun. Kiitos paljon Johannalle! Liekkö korulla ollut jo vaikutusta, kun sain vihdoin tehtyä loppuun tyynynpäällisen.
Näin tälläisen tyynyn jossain blogissa ja minä olin virkannut noita ruusuja läjän, joten tyynyyn kiinni vain.
Tunnelmallista viikonloppua!
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Peilipöytä
Tällainen vanha kaunokainen on nyt sen mustan puusohvan parina tietokonehuoneessa. Huoneessa on vielä kaikki hujan hajan... Remonttia odotellessa, tapetit on jo valmiiksi hankittu. Huoneeseen tulee musta-valkoinen toile de jouy tapetti.
Tämän P-kirjaimen voitin Päivin arvonnasta. Kiitos, se löysi jo paikkansa!
Kultapallot kukkivat navetan seinustalla. Tänään onkin ollut ihana ilma, 25 lämmintä! Olen saanut pestyä viimeiset pesua odottavat matot.
Oletteko pistäneet merkille, että perhosia on ollut erikoisen paljon? Ainakin meillä, ei vain nokkosperhosia, vaan on näkynyt jotain kauniita erikoisempiakin lajeja (siis minulle erikoisia).
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Höpinöitä
Minun piti jo viime postaukseen esitellä nämä Pepin tekemät ihanat kynsikkäät. Kiitos Pepi näistä, aivan ihanat!
Ja viime kesäinen pelakuu on avannut ensimmäisen nuppunsa, kyllä se kesä sieltä tulee!
Hain myös runkoruusuni kellarista, olin varma, että se on paleltunut, kun kellarissa kävi kuitenkin pakkasen puolella. Mutta ei, hienosti on lähtenyt kasvamaan :) Tässä kuva viime lokakuulta, kun ruusu kukki vielä sisällä.
Kiitokset kaikille edelliseen postaukseen kommentoijille! Oikein hyvää viikonloppua :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)





















