Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyyli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyyli. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Laukku



Ostin peräkärrykirpparilta viikko sitten itselleni käsilaukun muutamalla eurolla. Anopppi sitten kysyi, että onko tuo ihan merkkilaukku, kun on oikeaa nahkaa, hyvin tehty ja tuommoinen kylttikin löytyy. No, googlettelin Balenciagan laukkuja ja nehän on tosiaan ihan merkkilaukkuja. Täytyy kyllä sanoa, että never heard, en tiedä paljon mitään käsilaukuista... No, tuskinpa tuo aito on, mutta tosi hyvä feikki.


Kesäkuun kuva, eilen illalla kierteli taivaan rannassa komeat ukkospilvet.


Tänä päivänä otettu kuva, ihanan lämmin on ollut jo monta päivää. Ulkona on tullut oltua tänäänkin koko päivä.


Meillä ei ole omenapuita vielä mutta kukkii se tavallinen orapihlajakin kauniisti.

Hyvää viikonloppua!



lauantai 11. tammikuuta 2014

Huopalapikkaat ja jalkalamppuja


En valitettavasti kuulunut siihen bloggaajien eliittiin, jotka saivat paljon puhuttuja huopalapikkaita ;) Asia on nyt korjattu - ja ehdoilla vanhoilla huopalapikkailla vai onko nämä nyt sitten ihan huopikkaat... Tällaisia olen katsellut kauan ja nyt löytyi, minun koko ja hinta vain 20 eur! Onhan näissä ihan eri fiilis kuin uusissa :)



Minun synnyinkuntaani avattiin eilen antiikkikirppari, mehän olimme Mieheni ja Äitini kanssa tietenkin avajaisissa :) Sieltä lähti mukaamme mm. kaksi vanhaa jalkalamppua, tämän hinta oli 15 euroa. Tämä tulee olohuonetta komistamaan.


Tässä on toisen lampun yläosa, tämä jalkalamppu oli 7 euroa. Tähän miehen täytyy kehittää hieman patenttia, että siihen saa sitten lampunvarjostimen kiinni, pidike siis puuttuu. Nyt täytyy löytää vain lampunvarjostimet noihin.


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pyöreitä


Eilen sitten oli virallinen päivä, kun täytin pyöreitä, 40 vuotta! Minä, joka ihan vasta olin 20 vuotta... Huh, kyllä tuo aika menee joutuin. Synttäreitä ei juhlittu sen kummemmin, viikko sitten juotiin lähimpien sukulaisten kanssa kahvit samalla, kun juhlittiin nuorimman synttäreitä. Eilinen päivä menikin sitten jouluostoksilla, illalla Mies teki meille ihanan aterian ja nautimme sen viinin kera.



Luntakin on taas vähän, välillä kävi maa mustana. Ja taas ensi viikolle on luvattu plussakelejä, nuo liukkaat on aika ikäviä, varsinkin kun joutuu noilla kepeillä kävelemään.


Tämä keski-ikäinen rouva toivottaa nyt:

Hyvää 2. Adventtia!



maanantai 4. marraskuuta 2013

Joululahjamietteitä

Kuva Espritin sivuilta

Nyt kun ollaan jo marraskuulla, rupeaa tietenkin jo miettimään kovasti joululahjoja. Itse olen hankkinut suurimman osan joululahjoista netistä jo usean vuoden ajan. Se on niin helppoa ja vaivatonta. Ja nyt varsinkin tänä vuonna, kun jalka tulee olemaan kipsissä.... Yksi ihana nettikauppa on Esprit. Itse olen käyttänyt Espritin vaatteita jo kauan ja samoten on Mieheni. Espritillä on mielestäni laadukkaita mutta silti vielä kohtuuhintaisia vaatteita. Sieltä löytyy niin ikään myös sisustamiseen liittyviä kivoja juttuja, vaikka juuri sinne pukinkonttiin. Käykääpä kurkkaamassa!
Käytkö sinä mielellään joululahjaostoksilla kaupoissa vai ostatko lahjasi netistä niin kuin minä?


Ja välihuoneesta kuvaa, niin että kyllästytte. Eilen laitoin jo tähden ikkunaa koristamaan. Tuo jatkojohtohässäkkä pitää saada kätkettyä jotenkin nätisti...



lauantai 12. lokakuuta 2013

Syksyn juttuja


Pieni pätkä jäi uupumaan vanhoja lattialankkuja, osa vanhoista kun oli huonoja ja osa osittain seinän alla, jotka jouduttiin poistamaan. Yritimme metsästää vanhoja lattialautoja mutta tähän hätään ei tuntunut keneltäkään löytyvän. Tänään haimme vanhoja (ei niin vanhoja kuin olisimme halunneet!) ja käyttämättömiä lankkuja kasan. Niistä pitäisi loppulattia syntyä. Seuraavaksi pitää tuo hirsiseinä ruveta putsaamaan ja miettiä sen käsittelyä jollakin "hengittävällä" aineella.


Tänään Zeppeliinistä löytyi ihanat Riekerin talvikengät alesta. Nämä on minun ekat Riekerit, merkkiä on kyllä kehuttu ja kyllä ne tuntuikin hyvälle jalassa. Vuori oli lammasta, joten varmasti ovat lämpimätkin.


Tähän väliin lokakuun kuva, kyllä se näyttääkin niin syksyiselle. Vaikka lämmintä on ajankohtaan nähden ollut!


Eilen oli tosi ihana ilma töistä tullessa, joten lähdimme miehen ja koirien kanssa reippaalle metsälenkille ja sen päätteeksi vanhin poika houkutteli meidät vielä turveojalle ongelle, josta tuo kuva on.


Ja loppuun haaste, joka sain Valkeakosken Villikset-bolgista.

1. Kuka olet
Olen Mari, kohta 40-vuotias äiti, vaimo, nainen pohjoissuomesta.
2. Mihin sinulla menee aika eniten viikosta.
Työ kait se taitaa viedä...
3. Mikä eläin olisit
Koira?!
4. Tulevaisuuden suunnitelmasi
No ainakin tämän talon remppa pitäisi saada paremmalle puolelle, sen syvällisempiä miettimättä :)
5. Parasta elämässäsi
Perhe ja koti
6. Uskotko haaveisiin
Tottakai
7. Lempiruokasi
Ihan tavallinen kotiruoka.
8. Mitä löytyy sateenkaaren päästä
Aarre
9. Harrastuksesi
Hevosten ja koirien kanssa värkkäily, puutarhan hoito, lukeminen ja kai tätä remppaamistakin voi sanoa yhdenlaiseksi harrastukseksi.
10. Mitä tiedät Valkeakosken Villiksistä
Minnan ja koirat :)

Leppoisaa lauantai-iltaa!


lauantai 14. syyskuuta 2013

Lännenhevoset



Olemme käyneet Miehen kanssa hevosilla nyt muutamia pitkiä maastolenkkejä. Eilenkin ilma oli niin lämmin, että t-paita päällä tarkeni ratsastella metsässä. Kesällä oli niin hirveästi itikkaa, että metsään ei ollut asiaa... Onneksi on ollut lämmin syksy!


Tänään oli Oulussa Äimärautiolla hevostapahtuma. Me lähdimme katsomaan Miehen kanssa eritoten länkkäriratsastusnäytöstä. Me nimittäin Miehen kanssa ratsastamme länkkärityylillä. Meillä ei hevosilla käytetä kuolaimia ollenkaan vaan käytämme ihan vain narupäitsiä ja ohjailemme hevosia kehon liikkeillä.



Samalla kävimme suurkirppari-tapahtumassa ja sieltä löytyi ihan täydelliset syyskengät 4 eurolla hevosnaiselle :) Olen kuolannut näitä netistä mutta ei ole tullut tilattua, -onneksi.


Ja loppun kurkistus olohuoneeseen tai siis saliin... En voinut ottaa kokonaiskuvaa, kun Mies kuorsasi sohvalla tuossa oikealla puolella ;) Välihuoneen keltainen sohva on vähän aikaa nyt tuossa evakossa, seuraava projekti nimittäin on välihuoneen lattian eristys...

Vielä on huomiseen aikaa osallistua arvontaan!


maanantai 12. elokuuta 2013

Kirpparilta



Veljeni vaimolla on erehtymätön vaino löytää löytää kirpparilta vaatteita, ei vain itselleen vaan muillekkin. Eilen kun olimme kotikonnuilla käymässä ja siellä oli peräkonttikirppis erään kaupan pihalla, niin tietenkin lyöttäydyin heti veljeni vaimon matkaan. Ja tässä saalista, ylhäällä "pikkumusta", pikkujouluja odotellessa ;)


Tummanharmaa villakangastakki talveksi.


Ihana pieni bolero.


Tämä on paras, itse en olisi vilkaissukkaan noita hellehaalareita mutta veljeni vaimo kaivoi nekin esille sieltä jostain ja sanoi, että nämä on hyvät sinulle. Katselin vähän epäilevästi mutta, kun hinta ei päätä huimannut (2 eur), nekin lähti vähän pitkin hampain mukaan. Ja oikeasti, ne oli kuin olikin hyvän näköiset päällä :) Nyt sitten toivotaan vielä helteitä!


Ja lukuisa määrä puseroita, neuleita, yhdet farkut, toppaliivi, tuulihousut yms. lähti matkaan. Ja tämä kaikki oli alle 30 euroa... itse en olisi löytänyt sieltä mitään :)



sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tunnelmia


Meillä varastossa odottaa tällainen chippendale-sohvaryhmä verhoilua. Kankaaksi olen haaveillut ehkä jotain tummaa punaista... Saas nähdä. Olen katsonut lähinnä jenkkilän nettikauppoja, siellä on paljon halvemmat hinnat huonekalukankaissa. Onko kellään kokemusta ko kankaista/nettikaupoista?


Ruokailuhuoneen remppa vain nököttää paikallaan... Jospa sitä sitä nyt lakon aikana saisi edes jotain pientä aikaiseksi...



Kovin on tummia kuvia... Tänään onneksi paistaa aurinko, pakkasyö on ollut taas.


Kakluunin reunalle kaivoin värikkäät Kivi-tuikut tunnelmaa luomaan.


Ulkona kukkii vielä syysasterit.


Padassa odottaa kuusi valoja.


Ja loppuun allekirjoittaneen uusi tumma tukka, tykkään kovasti.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Koulun alku



Eilen kävin kampaajalla kun tänään minulla alkoi se koulu :) No joka tapauksessa minulle laitettiin tuollainen "leikkaa ja liimaa"-hiuspidennys vasemmalle puolelle. Aika kiva tuli ja edullinenkin oli! Saa nyt nähdä minkä aikaa pysyy paikoillaan.
Mutta tosiaan tänään alkoi opiskelut englannin tasotestillä ja kerrottiin tutkinnon suorittamisesta yms. Kyllä on aika sekavat aatteet päivän jälkeen, onko minusta tähän? Osaanko minä?... Huomenna jatkuu, jospa se siitä selkenee!



Viikonloppuna meillä kävi vieraita jotka toivat meille tämän hienon varpuluudan. Sillä kuulemma voi lentääkkin pääsiäisenä :)



Tänään kävin aamusella tutkimassa maakellarissa sipuli-istutuksiani ja pelakuitani. Pelakuut kyllä näyttää sille että ne ovat kuolleet?!



Krookukset jo nousevat! Milloinhan ne on syytä ottaa päivän valoon?