sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Syksy
Kyllä onkin ollut kauniita syksyisiä kelejä. Aamulla on ollut töihin lähtiessä monesti jo pakkasella, viikolla taisi olla -4 ennätys. Vaikka en erityisemmin välitäkään syksystä, mukavia ulkoilukelejä on nyt ollut! Milloinhan sataa ensilumet?!
Fönttikin täytti jokin aika sitten 10 kk. Varsin mukava kaveri on Föntistä kehkeytynyt ja oppikin on mennyt perille.
Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Lonkan nivelrikko
Kasvihuoneesta piti jo hakea sisälle kypsymään tomaatteja, meillä on ollut jo muutama pakkasaamu. Sato ei ollut kovin kehuttava tänäkään vuonna, jonkun verran tomaatteja ja muutama kurkku. Minun tomaatitkin rupeaa vasta ihan näin syksyllä punastumaan... Jotain parannusta pitää keksiä ensi kesäksi.
Kovin on syksyistä meren rannallakin.
Sain tuossa jokin aikaa sitten diagnoosin, että minulla molemmissa lonkissa on nivelrikko ja niskarangassa alkava + jotain muutakin siellä oli. Minulla on kyllä aika ajoin ollut lonkat kipeät, mutta kesällä kipeyty oikein kunnolla. Yöllä varsinkin on vaivannut nuo lonkat, näkee unta oikein kivusta. Nytkin aamuyöllä olen pyörinyt sängyssä kipujen kanssa, vaikka illalla otin kipulääkkeen. Mikä hauskinta, kun olen lukenut netistä lonkan nivelrikosta, useasti on kuvituskuva joko mummosta tai papasta rollaattorin kanssa... Kivut onkin meidän perheessä tuttua, sillä miehellä on reuma ja fibromyalgia. Mutta näillä mennään!
Mukavaa sunnuntaita!
sunnuntai 11. syyskuuta 2016
Ville de lyon
Olin varma keväällä, että kärhö Ville de lyon olisi menetetty, vaikka olin viime syksynä huolellisesti suojannut kuusen hakosilla sen, mutta kun talvi oli mitä oli. Sitten yhtäkkiä kesän aikana huomasin, että se olikin lähtenyt juuresta kasvamaan uudelleen ja nyt se sitten kukkii!
Viikolla olemme käyneet miehen kanssa sienessä, nyt tattien lisäksi löytyi karvalaukkuja. Näistä tulee hyvää salaattia...
Föntti on nyt 9 kk, kovin pienonen koira on, säkä on n. 39 cm ja painoa 9,3 kg.
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Tatteja ja rapuja
Sienestyskausi on nyt kovimmillaan, olemme jonkun kerran käyneet ja saalistakin on tullut pannulle asti. Tatteja olemme etsineet, pitäisi tosin rouskujakin kerätä sienisalaattia varten. Koirat ovat tottakai olleet mukana.
Eilen illalla olimme rapujuhlissa minun isällä. Mukavat juhlat, totesimme siinä, että viimeksi olemme pitäneet rapujuhlat meillä silloin, kun asuimme kaupungissa... Meillä tuli nyt elokuussa seitsemän vuotta maalla, että aikaa siitä on.
Meidän joki on ollut ennen erinomainen rapujoki, mutta kun voimalaitos on tullut, ravut ovat häipyneet sen sileän tien.
Louise Bugnet ruusu on innostunut taas kukkimaan, uusia nuppujakin on tullut. Toivottavasti yöpakkasia ei kovin vielä olisi.
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Rippijuhlat
Eilen oli ensimmäinen kunnon syysmyrsky, tuuli ihan kunnolla. Eikö sitä sanota, että kolmannen syysmyrskyn jälkeen tulee talvi.
Aurinkoista sunnuntaita! Meillä oli aamulla mittarissa +3 astetta...
sunnuntai 14. elokuuta 2016
Takkahuone
Vihdoin, ja ihan extempore, saimme raivattua meidän takkahuoneen taas asuttavaan kuntoon. Tuo takkahuonehan on vanha tupa, talon isoin huone. Takkahuone sijaitsee oikealla kädellä taloa ja on hieman erillään muusta talosta, sinne on ollut hyvä säilöä muiden huoneiden rempoista kertyneet ylimääräiset tavarat... Minulla on jo visio tehdä tuosta kirjastohuone meille joskus hamaassa tulevaisuudessa.
Kuistille saatiin vihdoin ikkunanpielukset paikoilleen. Nyt pitäisi ruveta seuraavaksi suunnittelemaan kattoa...
Niin se minunkin loma loppui ja huomenna koittaa taas arki. Kovin syksyisiin keleihin päättyi loma!
torstai 11. elokuuta 2016
Pikareissu Lahteen
Viikko sitten perjantaina kävimme mieheni kanssa KAHDEN! pikareissulla Lahdessa mieheni sukulaisissa. Tämä oli ensimmäinen yönylireissu, jonka teimme, että tenavat jäivät kotia, tai kaksi nuorinta jäivät, vanhin oli Lapissa kalareissulla. Meillä oli iso kuomukärry mukana, saimme sieltä vanhoja huonekaluja matkaan.
Poikkesimme Lahdessa Isomäen Puutarhalla, todella ystävällinen palvelu, suosittelen, jos tuolla päin on käyntiä!
Lahdesta lähti mukaan mm. Mora-kaappikello, eikä mikä tahansa kaappikello vaan Presidentti Relanderin perheen kaappikello. Mieheni kummitädin paras ystävätär oli Relander suvultaan. Vuosiluku kellotaulussa on 1765. Muita tuomisia olivat vanha piano ja muutama tuoli, niistä myöhemmin.
Isomäen Puutarhalta ostin itselleni tuliaisiksi kuningasbegonian, tätä kutsuttiin kyllä jossain blogissa rantuksi, katsotaan kuin kauan saan pidettyä sen hengissä :)
Tänään alkoi meidän tenavilla koulu, nuorin meni kasille, keskimmäinen ysille ja vanhin lukion kakkoselle. Minulla on huomenna viimeinen lomapäivä, maanantaina taas töihin.
P.S. En jostain syystä pysty tietokoneella kommentoimaan ollenkaan blogeihin, olen kyllä käynyt lukemassa niitä säännöllisesti...!
Tilaa:
Kommentit (Atom)






























