sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Meidän viikko



Tälläinen pysti lähti mukaan tuolta alemman postauksen rompetorilta. Lisäksi ostin vanhoja palkintolusikoita 12 kpl. Minusta oli aikasen kovat hinnat ylensäkkin tuolla, joten ostamiset jäi vähiin.

Nyt on postaukset harventuneet kun on tullut oltua ulkona aina vain kun pystyy.
Talvella kyllä saa olla sisätiloissa ihan tarpeeksi asti.
Tällä viikolla teimme "ruottinreissun" ja tottakai poikkesin Torniossa samalla Veeran liikkeessä :) Ihana liike ja tietysti sieltä jotain pientä tarttui mukaan :)


Käytimme koiruuksia meressä uimassa, kyllä ne nauttivat! Sitä oli mukava katsella :)



Sekä kävimme itse eilen uimassa. Sen jälkeen menimme koiria (ja lapsia!) juoksuttamaan hiekkamontuille.






Kun olimme lähdössä montuilta niin metsästä harppoi mies ja pyysi avuksi kun heidän auto oli juuttunut hiekkaan. Temusimme koko poppoo ainakin tunnin ja auto ei irronnut... Jouduimme hakemaan läheisestä maatalosta traktorin apuun. Sillä lähti! Oli hauska tutustua heihin, lapset ihastuivat kovin rouvaan :)


Tänään sitten käytiin minun kotonani ja mummolassa. Mummolassa paistettiin muurinpohjapannulla ruokaa ja jälkkäriksi lättyjä, nam! Arvatkaapa onko kylläinen olo ;)

Talo rintamalla on tapahtunut sen verran että meillä on ollut nyt pari näyttöä ja nyt on meidän talosta kiinnostunut pari perhettä. Katsotaan mitä tulee!

Tälläinen oli siis suurinpiirtein meidän viikko.

21 kommenttia:

  1. Mulla löytyy samantapainen palkinto kanssa kirpparilta.
    Teillä onkin ollut mukavaa,ja varsinkin koirilla tuolla vedessä
    Mukavaa uutta kesäistä viikkoa...

    VastaaPoista
  2. Puuhakasta viikkoa olette viettäneet.
    Onpas "Ransu" kasvanut.

    VastaaPoista
  3. voi nuo teidän luppakorvaset eivät jätä kyllä kylmäksi, ihana viikko teillä takana, sellainen elämänmakuinen.
    Ilona

    VastaaPoista
  4. Teillä on olut ihan mukava viikko.
    Lapsetkin ovat päässeet uimaan, siellä onkin kiva ranta niiden polskutella.
    Koirillakin on ollut hauskaa.
    Ja vielä hiekkamontuillakin kävitte, ja vähän auttelemassakin sitten!
    Hyvää onnea talonne myynnissä.

    VastaaPoista
  5. Tuo kuva, missä koirat ovat vedessä, on sitten niin hauskan vauhdikas : ) Vieläkin hihityttää...
    Toivotaan, että saatte myytyä talonne pikapuoliin : )

    VastaaPoista
  6. Teillä on ollut sitten mukava ja vauhdikas viikko!
    Taloprojektianne olen täällä jännännyt ja peukuttanut...

    Vähän olen mielessäni "uhkaillut2, että jos sen ihanuuden saatte, en kyllä malta olla tulematta tutustumaan sinuun ihan "livenäkin"... ;)) ...Siis jos annat luvan! :))

    VastaaPoista
  7. Upea viikko!!!
    Hiekkakuoppakuva on melkein kuin Saharasta:)

    Voi sitä riemua koirilla kun saavat temmeltää vedessä.

    Onnea talon myyntiin.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!!
    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  8. On teillä jokunen kilometri tullut auton mittariin. Ajelitteko Murron ohi? Torniossa olisi tarkoitus itsekin käydä ja jos vain reissu toteutuu,niin Veeran liikkeessä on pakko piipahtaa.
    Kivan kesäisiä tunnelmia kuvissa.

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo koiruuksien uintikuva!

    VastaaPoista
  10. Hauska tuo koirien uintikuva.
    Muurinpohjalettuja...voi kun saisikin, hillolla ja jäätelöllä...nam!

    Kumpaan rouvaan.....

    VastaaPoista
  11. hieno löytö :) . veeruskan kauppa on ihku ja veera aivan huippukiva :) kivaa temuamista hiekassa :)

    VastaaPoista
  12. Mari:klikkaa mun profiilikuvaa, niin löydät s-postiosoitteeni sieltä.Onnenpisarat loppui sillä nimellä, uusi nimi,mutta vanhat kujeet. En aio blogia laittaa kuvaukseen vaan ei se silti salainen blogi ole...

    VastaaPoista
  13. =) Toivottavasti ilmat sallivat meitä vielä hetken. kesäisiä terkkuja sinne!

    VastaaPoista
  14. Paljon on teidän viikkoon mahtunut kivaa tekemistä!
    Lupaavalta kuulostaa tapahtumat talorintamalla. Pidän peukkuja että kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla.

    VastaaPoista
  15. Rompetori kuulostaa ihanalta! Samanlaista idea kuin Juthbackan markkinat.
    Oi toivottavast saatte talosta hyvän hinnan, joten voitte toteuttaa kartanounelman...

    VastaaPoista
  16. Elämän makuinen viikko teillä =)

    VastaaPoista
  17. On teillä ollut kivan kuuloinen viikko. Rompetorista olen itsekin kuullut paljon, koskaan ei ole tullut siellä käytyä. Eräs tuttu kyllä oli siellä tänäkin vuonna, on huomenna itse asiassa tulossa käymään ja tarinaa tavaramäärän paljoudesta saan varmasti kuulla.

    VastaaPoista
  18. Kiitos kommenteista :) Niitä on aina mukava saada!

    VastaaPoista
  19. Teillä on vauhtia riittänyt:)
    Ja nuo hauvat ovat kyllä tosi lutusia!! Jännään teidän talokaupppaa kanssanne..;)

    VastaaPoista