maanantai 11. heinäkuuta 2011

Loman loppu




Helteet taisi loppua tältä erää. On ollut niin kuuma, että maalaushommatkin on jääneet vähiin. Tikkailta olen koitanut maalailla minkä pystyy, mutta paarmat ovat olleet riesana :/




Runkoruusukin on tehnyt muutaman kukan, se kärsi kirvoista heti keväällä ja minähän käsittelin sen tuhdilla mäntysuopaliuoksella ja näytti, että koko ruusu kuolee... No, heräsi onneksi henkiin vaikka kovin harvanpuoleinen onkin.



Osaiskohan tätä kukkaa nimetä kukaan? Itse olen sen siemenistä kasvattanut vuosi sitten keväällä ja onnellisesti unohtanut nimen... No, kaunis joka tapauksessa.



Ja jasmikkeet, ne ovat kasvattaneet tuollaisia ovatko ne nyt vesiversoja, pitkiä yksittäisiä oksia. Uskaltaako niitä mennä leikkaamaan lyhyemmiksi?



Se olisi sitten loman loppu tältä erää, kesiviikkona aloitan taas työt. Vielä olisi kuitenkin viikko jemmassa, taidan pitää sen elokuussa ennen kuin tenavilla koulu alkaa. Jos saisi tuon maalausurakan silloin paremmalle puolelle...

Mukavaa viikkoa kaikille!

15 kommenttia:

  1. Ainakin me viime kesänä Villa Namussa saksittiin jasmiketta surutta -tietämättä edes mitä saksittiin- ja voi vallan loistavasti tällä hetkellä. Samanlaisia rankoja kasvatti sekin!

    Ihan kartano....♥

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Tuo valkoinen kukka näyttäisi minusta korakärsämöltä :)

    T. Anu

    VastaaPoista
  3. Korjaus: koreakärsämöltä!

    Anu

    VastaaPoista
  4. Hei Mari,

    työniloa sinulle näin loman jälkeen.

    Minä tässä totuttelen ajatukseen vasta, että olen todellakin lomalla...

    Paarmat...kääk!

    VastaaPoista
  5. Mullakin on vasta loma edessä, mutta vain pari viikkoa tällä erää, pitää jättää syksyyn muutamia päiviä.
    Vesiversot kyllä kannattaa leikata pois,ruusuihin kasvaa usein niitä ja ei muuta kun naps, naps...ne ei yleensä kukkia tee.

    Mukavaa viikon alkua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  6. Silloin on mukava palata töihin, kun tietää että lomaa on vielä plakkarissa.

    Olet kyllä uskomattoman ahkera, kun niillä helteillä olet vielä maalannutkin! Käsittääkseni koti-Suomessa on ollut KUUMA.

    VastaaPoista
  7. Perennasi kukka näyttää koreakärsämöltä, mutta lehdet eivät ; ) Meidän koreakärsämöllä on liuskaisemmat lehdet...
    En leikkaisi yhtään jasmiketta ! Sillä ensi vuonna nuo pitkät versot kasvattavat sivuversot... ja mitä enemmän versoja, sitä enemmän kukkia : )
    Mukavia kesäpäiviä, niin töihin kuin vapaallekin !

    VastaaPoista
  8. Helteet on verottaneet työintoa täälläkin. Tosin eilen maalausurakka alkoi edetä vauhdilla kun saatiin henkilönosturi vai mikä lie avuksi. Itse en vielä uskaltanut testata siellä keikkumista.

    Kaunis tulee talosta!

    VastaaPoista
  9. Heippa! Kauniilta ruususi näyttää, kirvoja on munkin ruusuissa joka vuosi..Nyt täällä sataa, kauan on odotettukin... täällä uusi lukijasi, tervetuloa myös romulyyli-blogiin, toivottaa riitta sinikka.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista ja tervetuloa Riitta Sinikalle lukijaksi!

    Koreakärsämöhän se kukka tosiaan on. Ja minä pökerö menin eilen napsimaan jasmikkeesta ne vesiversot... No, katsotaan mitä siitä tulee...

    VastaaPoista
  11. Nyt on ollut niin kovat helteet,että maalaaminen ja muu työnteko on aikamoista hommaa, tuli itse koettua viime viikolla.

    Nyt meillä onneksi sataa, luonto olikin jo ihan rutikuiva.

    VastaaPoista
  12. Kyllä vaan kartanonne on kaunis!
    Vaikka loma on lopuillaan,niin sitä innokkaammin on töistä mukava palata kotiin ja pianhan se elokuukin jo häämöttää ja taas on lomaa.
    Kaunis seesteinen viimeinen kuva.

    Kaikkea hyvää ja onnellisuuden tunnetta teille!

    VastaaPoista
  13. Tsemppiä töihin paluuseen, kiva että lomaa jää vielä viikko jemmaan myöhemmin pidettäväksi kuitenkin :).

    VastaaPoista
  14. Nyt on ollut kyllä sellaisia helteitä ettei ole jaksanut tehdä mitään. Tänään täällä oli viileämpi päivä ja tuntui oikein mukavalle pitkästä aikaa:)
    Mukavaa loppuviikkoa ystäväin!

    VastaaPoista