lauantai 11. helmikuuta 2012

Maalaus


Kirjoitinkin tästä vähän alempana, keittiön seinän kellastumisesta. Keittiö maalattiin n. puolitoista vuotta sitten Uulan pellavaöljymaalilla. Seinän keltaisuus alkoi olla todella häiritsevä, varsinkin, kun erehdyin ottamaan suodatinpussitelineen seinältä... (Kuvio näkyy oven vierellä oikealla). Viereen on maalattu Uulan Intolla ja samalla sävyllä kuin pellavaöljymaali eli pouta. Laitoin kyselyä Uulalle ja sainkin piakkoin vastauksen. Laitan sen nyt tähän:

"Tuon sipulipussin (siis tarkoittaa suodatinpussitelinettä) kohta on kyllä selvästi keltainen. Tämä johtuu siitä, että pellavaöljymaali tahtoo kellastua pimeässä: eli jos on esim. taulu seinässä ja sen ottaa pois, niin se paikka on selvästi keltainen. Kun valo pääsee taas tähän kohtaan, se muuttuu kyllä siitä taas vaaleammaksi. Tämä on pellavaöljymaalin ominaisuus. Näin talviaikana kun valon määrä on pieni, niin silloin tämä tulee juuri esille.

Toinen on se, että joskus maalataan liian paksulti, ja silloin koko pinta helposti menee keltaiseksi, mutta silloin näkyy myös rypistymistä. Kuvassa ei tätä rypistymistä näy, joten maali ei ole maalattu liian paksulla maalilla. Oksankohdille on pohjalle ilmeisesti laitettu oksalakkaa? Tähän läikikkyyteen en suoralta kädeltä osaa sanoa syytä.

Into-Sisustusmaali on vesiohenteinen öljymaali, ja poikkeaa tästä yllämainitusta pellavaöljymaalista siten, että sillä ei tätä kellastumisominaisuutta ole. Sitä suosittelemmekin seinäpintoihin, kattoihin ym. Pellavaöljymaalilla maalataan yleisimmin ulkoseinäpintoja, jolloin tuota kellastumistakaan ei tapahdu. Pellavaöljymaalin päälle voi hyvin maalata Intolla."



Älä siis maalaa sisätiloissa ainakaan vaaleita sävyjä pellaväöljymaalilla, jos et halua keltaista seinää...

Maalasin tänään koko keittiön Intolla uudestaan ja kylläpä raikastui ilme. Ompelin jopa uudet pienet salusiinit ikkunaan ja hyllykön eteen samasta kankaasta uudet verhot. Kuvia tulossa, odottelen päivän valoa.


Mukavaa lauantai-iltaa, pidetään peukkuja Usko Eevertti Luttiselle :)

11 kommenttia:

  1. Kylläpäs onkin kellastunut seinä. ;)

    Totta on, että (valkoisella) maalilla saa ihmeitä aikaan! Kuvia odotellessa...

    Mukava viikonlopun jatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
  2. Harmittavaista, että näin pian joutuu uusimaan maalikerroksen- mutta tosi kirjavaksi tuo entinen on kyllä mennyt.

    VastaaPoista
  3. Meillä kellastuu kodinhoitohuoneen harmaa juuri kaikista kohdista mitkä on valolta piilossa, mutta jos saa valoa niin käy juuri niin että keltaisuus häipyy. En tiedä onko tuo vain tuoreemman maalin ongelma vai vanhojenkin. Mutta kurjaa se on ja sitten kuitenkin haluaisi maalata ilman muoveja. Silloin ei vielä ollut Intoa kon kodinhoitohuone maalattiin.

    VastaaPoista
  4. Harmittava juttu.

    Mutta nyt ainakin jatkossa tietää, miten maalit käyttäytyvät.

    VastaaPoista
  5. Jopas onkin kellastunut...hyvä tietää jatkossa...

    VastaaPoista
  6. Pitää näköjään tietää mita tekee...

    VastaaPoista
  7. Oho, empä ole moista nähnyt, kiitos tiedosta saa varoitella muitakin kellastumisesta. Voi, miten iso työ meni hukkaan.
    Ilona

    VastaaPoista
  8. Enpä minäkään ole moista nähnyt. Hyvä kuitenkin kun seinän pystyit uudestaan maalaamaan.

    Suloinen tuo esikko!

    Oikein hyvää huomista ystävänpäivää! <3

    VastaaPoista
  9. Kiitokset kommenteista kaikille <3

    VastaaPoista
  10. Kellastumisen voi estää sekoittamalla nokimusta pigmenttiä valkoisen pellavaöljymaalin sekaan. Ei tule harmaata vaan kirkkaan valkoista, joka ei kellastu.

    VastaaPoista