keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Reissu ja ruusuhaaste


Pääsimme onneksi tekemään pienen reissun Vuokattiin. Rosita voi nyt tilanteen ottaen ihan ok, haava ei ole parantunut mutta ei huononakaan.


Ilmat olivat (ja ovat edelleen) helteiset, loma meni uiden, kalastaen (miespuoliset), urheillen ja syöden. Mökki oli meillä ihanan pienen järven rannassa.


Kalasaalistakin tuli, isoja ahvenia. Pojan isoin ahven painoi 945 g ja oli 42 cm pitkä.


Kuva vielä järvestä yksi ilta, kun oli aivan peilityyntä.

Ja sitten se ruusuhaaste, jonka sain Karoliinalta.

Kuvaa ja kerro kolmesta lempiruusustasi, kerro paras ruusunkasvatusvinkkisi ja jaa sitten ruusu-haaste eteenpäin kolmeen blogiin. 







1. Rosa Snow Pavement (Scneekoppe). Kukat ovat ihan vaalen violetin sävyiset, melkein valkoiset ja tuoksuvat. Kukat avautuvat kesäkuun lopulla ja kukinta kestää syksyyn. Aivan ihana ruusu.








2. Rosa Onni (Onnenruusu). Kukat vaaleanpunaiset ja puolikerrotut, tuoksuvat, avautuvat heinäkuussa. Muistuttaa kasvutavaltaan suviruusua. Kerrassaan upea ruusu kukkiessaan.



Kuva Särkän Perennataimiston sivuilta

3. Rosa x Harisonii Viljaminkeltaruusu. Raahessa tätä ruusua nimitetään Raahen keltaiseksi ruusuksi. Kertomuksen mukaan ruusua on ollut Raahessa 1800-luvulta lähtien. Kukat ovat puolikerrannaiset ja vaaleankeltaiset. Kukinta alkaa heinäkuun alkupuolella. Itsellä on tätä niin pieni alku, että se ei vielä kuki.

Ruusunkasvatusvinkkejä ei minulla juuri ole antaa, muuta kuin, että suosin Suomen oloissa kasvatettuja omajuurisia taimia. Omat taimeni olen ostanut Oulujoen Taimistolta ja noudattanut niiden istutusohjeita.

Haastan seuraavat kolme blogia mukaan:




7 kommenttia:

  1. Kiitos ruusuhaasteesta, Mari. On minulla muutama ruusu, mutta olen aika onneton ruusujen kanssa. Kirvat iskevät heti, kun selkäni käännän ;O) ja lajikkeita en tietystikään muista... Tuo viljami on kyllä aivan ihana!

    VastaaPoista
  2. Tuoksuvia ruusuja ja kommeita vonkaleita, kyllä kelepaa :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo eka ruusu! Kiitos haasteesta,vastaan kun ehdin. Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  4. ahventa en ole syönyt vuosikymmeniin, merikalaa täällä

    VastaaPoista
  5. Kivan kuuloinen reissu teillä ollut! Ja kauniita nuo ruusukuvat. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista :)

    VastaaPoista